Mielipidekirjoitus: Puoluetuki lakkautettava

Kirjoitin Keskisuomalaisen pääkirjoituksesta 2.5.2006 tuohtuneena seuraavanlaisen mielipidekirjoituksen kyseiseen sanomalehteen. Ilmoitan tässä, mikäli huomaan kirjoitukseni julkaistun jonain päivänä.

Päivitys 04.05.06: Kirjoitus julkaistiin tämän päivän Keskisuomalaisessa nähdäkseni käytännössä muokkaamattomana.

Lain noudattaminen kohtuutonta?

Pääkirjoituksessanne (KSML 2.5.2006) esitätte, että laillisuudestaan huolimatta Kansan Uutisten myöhästyneen lehdistötukihakemuksen käsittelemättä jättäminen olisi kohtuutonta. Täytyy sanoa, että kummeksun päättelyänne ja sen perusteluita suuresti. Ovatko puolueet lain yläpuolella? Parantaako kansan oikeustajua, jos puolueiden virheitä katsotaan räikeästi läpi sormien, samalla kun lapsenraiskaajat päästetään lievillä tuomioilla, talousrikolliset vielä vähemmällä, mutta ylinopeussakkonsa unohtanut kansalainen istuu tuomion täysimääräisenä kiven sisässä?

Yllytte vieläpä toteamaan, että nykyinen lehdistötuki (ja puoluetuki) on tasa-arvoistava järjestelmä, ja pelkästään jo siksi kannatettava. Näin asia ei kuitenkaan ole. Sidottuna kansanedustajien määrään puolueille kohdistuvat tuet syrjivät voimakkaasti pieniä marginaalipuolueita ja lujittavat vanhojen suurempien puolueiden asemaa. Pienillä puolueilla ei täten ole juurikaan mahdollisuuksia saada ääntään “kuuluviin mahdollisimman tasaveroisesti eri foorumeilla.” Vai eivätkö marginaalimielipiteet mielestänne kuulu toimivaan ja rehelliseen kansanvaltaan? Ylimääräisestä vaalipuoluetuesta ei varmaan tarvitse edes mainita tässä yhteydessä…

Tasa-arvoisessa järjestelmässä jokaiselle rekisteröidylle puolueelle kansanedustajien määrästä (tai niiden puutteesta) riippumatta myönnettäisiin samansuuruinen puoluetuki. Samoin valitsijayhdistykset olisivat oikeutettuja vaalitukeen puolueiden ohella. Tämä tietysti kannustaisi ryhtymään puolue- ja vaalibisnekseen pelkästään ansaitsemistarkoituksessa. Toinen tasa-arvoinen vaihtoehto olisi lakkauttaa puolue-, lehdistö- ja vaalituet kokonaan. Itse olen jälkimmäisen vaihtoehdon kannalla.

Pasi Matilainen
Työläinen, opiskelija, Jyväskylä

Tags: , ,

4 Responses to “Mielipidekirjoitus: Puoluetuki lakkautettava”

  1. Likasankomies Says:

    Samaisesta puoluetuen demokratian vastaisesta vinoutumasta olen kirjoittanut omaan blogiini.

    http://likasanko.vuodatus.net/blog/189513

  2. pasi.fi » Blog Archive » Porvareita oomme kaikki… Says:

    [...] Olen kirjoittanut puoluetuesta ennenkin. En siis lisää tähän enää mitään, paitsi syvän paheksuntani. [...]

  3. Vaaliuudistuksesta | pasi.fi Says:

    [...] Puoluetuista olen muutenkin kirjoittanut samaan lehteen aiemminkin, otsikolla “Puoluetuki lakkautettava”. [...]

  4. Puoluekokous, avoimuus, politiikkaseteli - Libertaristin päiväunia Says:

    [...] tulisi lakkauttaa kokonaan, mikä olisi suuri kehitysaskel koko poliittiselle järjestelmälle. Mutta jos sille ei [...]

Leave a Reply