Kuva ja excel-taulukko löytyvät täältä. Saa käyttää ja kehittää vapaasti. Esimerkiksi jos joku osaa automatisoida tuota vähän enemmän niin mielellään, kiitos. Päivitän joka tapauksessa tuota manuaalisesti kauden loppuun asti.

Poliittisista näkemyksestäni kiinnostuneiden kannattaa kuitenkin suunnata tänne tai tilata ko. blogin syöte. Syöte tuolta poliittisesta blogistani tulee muuten tämän blogin sivupalkkiin, johon sen juuri lisäsin.

Aivan aluksi haluan kiittää vielä kerran kaikkia äänestäjiä, tukijoita ja muita kampanjan yhteydessä kohtaamiani ihmisiä! Teimme upean kampanjan, ja vaikka se ei aivan riittänytkään tällä kertaa, kyseessä oli ilmiselvästi torjuntavoitto. Huonomminkin olisi voinut mennä.

Itse sain 57 ääntä. Lisäksi Sofia sai 32 ja Jani 30 ääntä. Yhteensä 119 ääntä Liberaaleille ei olisi omallakaan listalla riittänyt mihinkään, mutta kyllä siitä voidaan jatkaa eteenpäin. Neljän vuoden päästä on uudet kuntavaalit. Näihin vaaleihin valmistauduin (lähinnä henkisesti) reilun vuoden, seuraaviin voinee alkaa tehdä töitä jo nyt.

Seuraava tavoite on Keski-Suomen Liberaalit ry:n jäsenmäärän kasvattaminen. Esimerkiksi noin 10-20% tämänkertaisista äänestäjistämme olisi hyvä saada mukaan. Sillä määrällä voi jo paremmin järjestää tilaisuuksia ja muita tempauksia, sekä edelleen parantaa näkyvyyttä. Neljän vuoden päästä meillä on oltava Jyväskylässä oma lista ja siinä ainakin kymmenen ehdokasta, joista ainakin yksi tulee valituksi. Tule sinäkin mukaan!

Suomalainen yhteiskunta on sairas. Sadat tuhannet, elleivät jopa miljoonat, kansalaiset kärsivät jonkin asteisesta henkisestä pahoinvoinnista tai jopa mielenterveysongelmista. Elämä kohtelee kurjasti, mikään ei onnistu, ei ole ystäviä, olo on irrallinen ja syrjäytynyt, ja niin edelleen. Ongelmat kasautuvat, kunnes pato murtuu ja paha olo tulee ulos tavalla tai toisella. Liian usein seuraa murhenäytelmä.

Syitä asialle on varmasti lukemattomia, mutta mielestäni yksi merkittävä tekijä on jätetty täysin huomiotta. Tai ei oikeastaan, vaan sitä itse asiassa tarjotaan ratkaisuna ongelmaan.

Suomessa on valtion ja kuntien järjestämä turvaverkko. Jos jollakulla menee huonosti, hän saa – ainakin teoriassa – apua ainakin kyseisestä turvaverkosta. Järjestelmää pidetään niin tärkeänä kansalaisten hyvinvoinnille, että aina kun jonkun paha olo manifestoituu sillä kauheimmalla tavalla, poliitikot vaativat kilpaa lisää resursseja (verovaroja) turvaverkkoon. Sama vaatimus esitetään, kun uudet tutkimukset osoittavat kansalaisten hädän jälleen kerran kasvaneen ja lisääntyneen.

Ulkopuolinen tarkkailija saattaisi kuitenkin huomata, että mikään lisäpanostus turvaverkkoon ei ole vähentänyt kansalaisten pahoinvointia. Päinvastoin, ongelmat ovat lisääntyneet jatkuvasti. Voisiko ongelmiin olla jotain muita ratkaisuja? Hoitaako turvaverkko ongelmien oikeita syitä, vain niiden oireita vai voisiko turvaverkko jollain tavoin jopa edesauttaa ongelmien syntymistä?

Minä en tiedä, mutta epäilen, että nykyinen lähestymistapa ei ole oikea, vaan pikemminkin täysin väärä.

Ennen julkisen turvaverkon luomista ihmisten ongelmat hoidettiin lähiyhteisöissä. Suhteet perheenjäseniin, sukulaisiin, ystäviin, tuttaviin, naapureihin ja jopa kyläläisiin olivat sen verran nykyistä vankemmat, että he muodostivat jokaiselle oman yksityisen ja kestävän turvaverkon. Turvaverkosta on kuitenkin haluttu tehdä julkinen, jotta se olisi kaikille yhtäläinen ja tasapuolinen. Olisihan se kovin epä(sosiali)demokraattista, jos yksillä olisi parempi turvaverkko kuin toisilla, ja kolmannet joutuisivat jopa – hui kauhistus! – turvautumaan hyväntekeväisyyteen.

Julkisella turvaverkolla on kuitenkin sellainen ennakoimaton ja epätoivottu, joskin luonnollinen seuraus, että myös vastuu lähimmäisistä on vaivihkaa siirtynyt yhteiskunnalle. Kun naapurin huomataan painivan ongelmiensa kanssa, enää ei kysytä mikä hätänä ja kuinka voitaisiin olla avuksi, vaan käännetään katse muualle ja ajatellaan, että kyllä yhteiskunta hoitaa. Moni ei ole enää kiinnostunut edes ystäviensä tai sukulaistensakaan hädästä, vaan yrittää olla ajattelematta asiaa ja toivoo asioiden järjestyvän, kyllähän yhteiskuntakin tarjoaa apua.

Yhteiskunnan apu kuitenkin on mitä on. Hyvässä lykyssä pahoinvoiva pääsee terapiaan puolen vuoden jonotuksen jälkeen tai keksii itse keinon pärjätä omillaan. Jonossa voi kestää kauemminkin. Hoitosuhteen sijasta käteen saatetaan kuitenkin lyödä vain psyykelääkkeitä ja lupaus palata asiaan, jos napit eivät auta. Pahimmassa tapauksessa sivullisiinkin sattuu.

Se on surullista, varsinkin jos varhaisessa vaiheessa sekin olisi riittänyt, että joku olisi kuunnellut, jutellut, halannut, välittänyt… Mutta ei, yhteiskunta on ottanut sen omaksi tehtäväkseen ja opettanut kaikille, että niin sen tulee ollakin.

Saanen olla eri mieltä. Minusta holhoaminen ja hyysääminen eivät ole yhteiskunnan tehtäviä. Aikuiset ihmiset eivät tarvitse yhteiskuntaa ottoäidikseen. Aikuisten ihmisten pitää osata ja voida tukeutua lähimmäisiinsä, tai jos heistä tai heitä ei siihen ole, niin sitten on uskallettava tukeutua yksityisen tai kolmannen sektorin apuun. Yhteiskunnan tukiverkko vain passivoi ihmisiä ja synnyttää lisää ongelmia.

Valtion (ja kuntien) kaikki toiminta perustuu aina viime kädessä valtion alueelliseen väkivaltamonopoliin. Esimerkiksi veronkanto eri muodoissaan onnistuu vain, koska valtio on ottanut oikeudekseen pakottaa ihmiset maksamaan rangaistuksen uhalla. Erilaisilla verotuloilla puolestaan maksetaan valtion menot. Koska myös väkivallalla uhkaaminen on nonaggressioperiaatteen (NAP) vastaista, libertaareille – kuten minullekin – tuottaa omantunnon tuskaa osallistua valtion toimintaan – kuten esimerkiksi politiikkaan – millään tavoin. Jopa äänestäminen on vaikeaa.

Olisikin parempi, jos kukaan ei äänestäisi. Tällöin ei valittaisi päättäjiä eikä valtio tai kunnat voisi tehdä mitään, koska kansa tuskin sallisi päätösvallan siirtyvän virkamiehille. Ihmisten olisi yht’äkkiä pakko hoitaa omat asiansa ihan itse, ilman valtion ja kuntien ohjausta ja holhousta.

Äänestys on jo kuitenkin käynnissä ja jo 270000 kansalaista on äänestänyt kuntavaaleissa. Jos kukaan ei enää äänestä, se tarkoittaa jo äänestäneiden päätökseen tyytymistä. Jos äänestäjien enemmistön päätös on millään tavoin ennakoitavissa, niin kuin se tietysti on, on äänestämättä jättäminen hiljainen ääni enemmistön kannan puolesta. Äänestämättä jättäminen tekee kaikkien äänestäneiden äänet aivan pikkuriikkisen arvokkaammiksi.

Jos siis ehdokkaana on libertaareja, jotka ajavat valtion ja kuntien ihmisten asioihin puuttumisen vähentämistä, muuttuu libertaarin päätös jättää äänestämättä (libertaaria) tueksi valtiolle ja siten periaatteessa NAP:n vastaiseksi, joskaan passiivisuus ei sinänsä ole NAP:n vastaista.

Mistä sitten tiedät oletko libertaari? Libertarismi on laaja ajatusmaailma, mutta NAP-testi (animaatio englanniksi) on yksinkertainen tapa todeta se: jos mielestäsi ei ole oikeutettua 1) aloittaa väkivallan käyttöä muita ihmisiä kohtaan tai 2) kannustaa kolmatta osapuolta (muut ihmiset tai valtio) aloittamaan väkivallan käyttöä muita ihmisiä kohtaan, niin olet libertaari. Nimenomaan väkivallan (tai sillä uhkaamisen) aloittaminen on kiellettyä: jos joku muu aloittaa väkivallan käytön, muilla on oikeus käyttää väkivaltaa kyseistä henkilöä kohtaan puolustautuakseen, puolustaakseen muita ja lopettaakseen väkivallan käytön.

Lopuksi kuriositeetti siitä, kuinka pienellä oikeutuksella nykyiset päättäjämme toimivat. Keskustan, Kokoomuksen, Vihreiden ja RKP:n muodostama hallitus sai eduskuntavaaleissa 2007 taakseen 58,5% kaikista annetuista äänistä. Koska äänestysprosentti oli 67,9%, kaikista äänestäjistä vain 39,72% äänesti hallituspuolueita. Äänioikeutetuista 32,1% ei siis äänestänyt eli käytännössä useampi valitsi “ei mikään annetuista vaihtoehdoista” kuin minkään yksittäisen puolueen.

Lisäksi koska vain 77% väestöstä on äänioikeutettuja, koko väestöstä vain 30,59% osoitti viime vaaleissa tukeaan nykyisille vallanpitäjille! Toki, esimerkiksi vauvojen kohdalla äänioikeus voisi muutenkin jäädä käyttämättä ja olisi hyödytön, mutta muutoin ikäraja on keinotekoinen konstruktio. Ei ihminen maagisesti muutu jotenkin päätöskykyisemmäksi juuri sinä päivänä, kun hän täyttää 18 vuotta.

Sosiaalisessa Vaalikoneessa jo 250000 vastausta

JYVÄSKYLÄ — 14.10.2008 — Sosiaalinen Vaalikone, joka on Facebook-sovellusalustalla toimiva uudenlainen vaalikone, on noussut yhdeksi suosituimmista suomenkielisistä Facebook-sovelluksista. Sosiaalinen Vaalikone sallii satojen tuhansien suomalaisten Facebook-käyttäjien kysyä omat kysymyksensä ehdokkailta ja löytää itselleen parhaat poliittiset osumat sekä ehdokkaiden että kanssakäyttäjien joukosta.

Jo viisi prosenttia koko maan kuntavaaliehdokkaista ja jopa joka neljäs suurimpien kaupunkien ehdokkaista on mukana Sosiaalisessa Vaalikoneessa. Vaalikoneen yhteensä yli 500 kysymykseen he ja vaalikoneen käyttäjät ovat tehneet jo lähes 250000 vastausta, joista lähes neljäkymmentä tuhatta on varustettu kommentilla. Osa kysymyksistä on kuntakohtaisia ja osa koko maata koskevia.

“Perinteiset vaalikoneet kysyvät ehdokkailta mitä niiden tekijät haluavat kysyä,” kommentoi sovelluksen kehittäjä Pasi Matilainen, “Tällä kertaa äänestäjät pääsevät itse tenttaamaan ehdokkaita. Samalla saattaa hyvien ehdokkaiden lisäksi löytyä samanmielisiä uusia tuttavuuksia ja uusia puheenaiheita kavereiden kanssa.”

Sosiaalinen Vaalikone myös bloggaajien suosiossa

Google-haulla Sosiaalinen Vaalikone tuottaa eniten osumia eri vaalikoneista mediatalojen vaalikoneiden jälkeen. MTV3:n, HS:n ja YLE:n vaalikoneista löytyy yli 30000 osumaa kustakin, ja seuraavina tulevat Sosiaalinen Vaalikone 14500 osumallaan ja Terveydenhuollon vaalikone 14300 osumallaan.

Hakukonesuosio selittyy lukuisten bloggaajien innostumisella Sosiaalisen Vaalikoneen innovatiivisuudesta ja erilaisuudesta. Blogeissa Sosiaalisessa Vaalikoneesta käytetäänkin myönteisiä adjektiiveja kuten mullistava, virkistävä, erinomainen, jne.

Facebookin sovellusalusta

Facebookin missio on antaa käyttäjilleen mahdollisuus jakaa tietoa ja tehdä maailmasta avoimempi ja kytkeytyneempi. Facebookin käyttäjät viestivät ja jakavat tietoa keskenään ihmisten välisten yhteyksien ja suhteiden muodostaman sosiaalisen verkoston kautta. Yli 90 miljoonalla aktiivisella käyttäjällään Facebook on maailman neljänneksi käytetyin sivusto.

Facebook julkaisi toukokuussa 2007 Facebook-sovellusalustan, joka mahdollistaa yrityksille ja kehittäjille integroitumisen Facebook-alustaan ja sovelluksiensa tuomisen miljoonien käyttäjien saataville. Yli puolet Facebookin käyttäjistä palaa sivustolle joka päivä, mikä tarjoaa vertaansa vailla olevan jakelupotentiaalin sovelluksille sekä mahdollisuuden rakentaa erittäin hyvin ihmisten arkeen istuvaa liiketoimintaa.

Sosiaalisen Vaalikoneen kehittäjä Pasi Matilainen on jyväskyläläinen nettiaktiivi, opiskelija ja sovelluskehittäjä, joka on pitänyt pasi.fi -blogiaan syksystä 2003 ja osallistunut sekalaisiin nettiprojekteihin viimeisen vuosikymmenen aikana. Hän toimii sivutoimisesti yksityisenä elinkeinonharjoittajana toiminimellä Pasi Matilainen Solutions.

Facebook® on Facebook Inc:n rekisteröity tavaramerkki.

Sosiaalinen Vaalikone löytyy osoitteesta http://apps.facebook.com/sosiaalinenvaalikone/ ja sen käyttö edellyttää Facebook-käyttäjätiliä. Vaalikoneeseen voi tutustua myös osoitteessa http://www.sosiaalinenvaalikone.com/ . Kuvakaappaus Vaalikoneen etusivusta löytyy osoitteesta http://www.sosiaalinenvaalikone.com/sosiaalinen-vaalikone.png .

Tänä vuonna tuli kuluneeksi 160 vuotta Karl Marxin Kommunistisen Manifestin (wiki) julkaisemisesta. Valitettavasti se on edelleen varsin ajankohtainen asiakirja. Itse asiassa nykyisen talouskriisinkin ainekset on siihen kirjattu.

Aloitetaan kuitenkin kevyesti. Manifestin tunnetuin kohta lienee sen toisen osan lopussa oleva kymmenen kohdan kommunistinen ohjelma. Tutkitaanpas sitä hieman, ja pisteytetään nyky-yhteiskunta sen mukaan siten, että jos kohta on toteutunut, siitä tulee 10 pistettä, osittaisesta toteutumisesta 5 pistettä, muutoin nolla. Koska kohtia on kymmenen, maksimipistemäärä on tällöin 100. Täysillä pisteillä yhteiskunta olisi siis 100% kommunistinen. (Ao. kohdat Wikipediasta.)

1. Maaomaisuuden pakkoluovutus ja maankoron käyttö valtion menoihin.

Valtio ja kunnat omistavat suuren osan maaomaisuudesta ja yksityisten omistamia maita verotetaan. Viisi pistettä.

2. Korkea progressiivinen vero.

Kymmenen pistettä.

3. Perintöoikeuden lakkauttaminen.

Perintöjä verotetaan. Viisi pistettä.

4. Kaikkien emigranttien ja kapinallisten omaisuuden takavarikoiminen.

Nolla pistettä.

5. Luoton keskittäminen valtion käsiin kansallispankin kautta, jolla on valtion pääoma ja ehdoton yksinoikeus.

Yksityiset pankit toimivat välikäsinä ja markkinakorot ovat olemassa, mutta kokonaisuus on aika pitkälle (Euroopan) keskuspankin käsissä, erityisesti ohjauskorko ja raha. Kymmenen pistettä.

6. Kulkulaitosten keskittäminen valtion käsiin.

Joukkoliikenne on voimakkaasti säänneltyä, julkisista varoista tuettua ja kartellisoitunutta. Viisi pistettä.

7. Valtion tehtaiden ja tuotannonvälineiden lisääminen, maan raivaaminen viljelykseen ja maiden parantaminen yhteisen suunnitelman mukaisesti.

Valtio ja kunnat omistavat huomattavia yrityksiä tai niiden osuuksia. Valtio ja Unioni ohjaavat voimakkaasti maataloutta tukipolitiikalla sekä tullein. Viisi pistettä.

8. Samanlainen työvelvollisuus kaikille, teollisuusarmeijain muodostaminen varsinkin maanviljelyä varten.

Nolla pistettä.

9. Maanviljelyn ja teollisuuden harjoittamisen yhdistäminen; toiminta maaseudun ja kaupungin välisen eroavuuden poistamiseksi vähitellen.

Nolla pistettä.

10. Kaikkien lasten yhteiskunnallinen ja maksuton kasvatus. Lasten tehdastyön poistaminen nykyisessä muodossaan. Kasvatuksen yhdistäminen aineelliseen tuotantoon jne. jne.

Kymmenen pistettä.

Lopputuloksena kolme kymppiä ja neljä vitosta, eli yhteensä 50 pistettä. Suomi on siis puoliksi kommunistinen! Se on aika korkea pistemäärä listasta, joka on yhtä kohtaa (lasten tehdastyön poistaminen) lukuunottamatta todella syvältä sieltä itsestään. Mainittua yhtä kohtaa lukuunottamatta lista olisi itse asiassa hyvä käänteinen ohjenuora, eli hyvin menee, kun tekee kaiken päinvastoin.

Nykyisen talouskriisin kannalta erityisen ajankohtainen on kohta numero viisi. Kriisin juuret ovat tosin Yhdysvalloissa, mutta sekin maa on tältä osin kommunistisen manifestin lumoissa. Raha ja korko ovat keskuspankin käsissä. Vaikka keskuspankki (Fed) onkin Yhdysvalloissa periaatteessa yksityinen, toimii se käytännössä läheisesti liittovaltion kanssa.

Esimerkiksi yksi tärkeä tekijä oli Fedin silloisen johtajan Alan Greenspanin päätös pudottaa ohjauskorko yhteen prosenttiin vuonna 2001 dot-com-kuplan puhjettua. Tarkoituksena oli lievittää kuplan haittavaikutuksia ja ehkäistä lamaa, ja siinä paljolti onnistuttiinkin, tosin vain väliaikaisesti. Lainarahalla luotu talouskasvu on aina kupla, ja se puhkeaa ennen pitkää väistämättä. Greenspanin temppu ainoastaan siirsi lamaa eteenpäin, edesauttoi merkittävästi asuntokuplan syntymistä ja pahensi tulossa olevaa kriisiä.

Rahasta ja korosta päättäminen kuuluu ihmisille itselleen, eikä niistä pidä päättää heidän puolestaan. Rahan ja koron osalta poliitikot eivät todellakaan tiedä paremmin mikä on kulloinkin oikein, vaan lopputulos on aina huonompi kuin jos ihmisten annettaisiin päättää itse. Jos ihmiset haluavat käyttää rahana eli vaihdon välineenä euroja, dollareita, rautanauloja, oravannahkoja, kultaa tai tiettyä kultamäärää vastaavia kuitteja, niin olkoon niin! Asian tulisi olla puhtaasti sopimusoikeudellinen, eli kaupan osapuolten keskenään sovittavissa.

Jos rahaa ja korkoja ei määrättäisi ylhäältä, luonnollisesti ihmiset ajan myötä alkaisivat käyttää yhtä tai muutamaa yleistä rahaa. Luonnollisia kriteerejä rahalle olisivat sen vaihdettavuus (mahdollisimman moni hyväksyy sen maksuvälineeksi), helppokäyttöisyys (helposti kuljetettava ja tunnistettava, vaikea väärentää), kestävyys (ei kulu käytössä kelvottomaksi) ja erityisesti myös sen vakaus, eli rahan liikkeellä oleva määrä ei muutu nopeasti ja/tai paljon, jolloin ihmiset voivat luottaa sen arvon pysyvyyteen.

Keskuspankkien luoma ja valtioiden sanktioima paperiraha (fiat-raha) ei täytä erityisesti viimeistä ehtoa, sillä sen määrä muuttuu poliittisten päätösten mukaisesti. Lähes aina sen määrä kasvaa, jolloin sen arvo alenee ja hinnat nousevat. Jos valtiot sallisivat vaihtoehtoisten rahojen käytön fiat-rahojensa rinnalla, juuri tästä syystä ihmiset siirtyisivät ajan myötä käyttämään pääosin jotain vaihtoehtoista vakaampaa rahaa.

Jos valtiot eivät lisäksi takaisi pankkien riskejä (talletussuojat, tukipaketit) ja sallisi niiden monistaa rahaa (osittaiskassavaranto, fractional reserve banking), niin korot määräytyisivät paremmin luoton kysynnän ja tarjonnan mukaan markkinaehtoisesti. Jos lainarahaa on tarjolla enemmän kuin sille on kysyntää, korot laskevat, ja päinvastoin.

Ja voilà!, lamat ja taantumat on yksinkertaisin ohjein voitettu! Samalla tietysti menetetään voimakkaat, halvoilla lainoilla rahoitetut nousukaudet, mutta kuka niitä jää kaipaamaan?

Rapakon takaa kuului onnettomia uutisia, kun Yhdysvallat käytännössä kansallisti suuren osan koko finanssisektoristaan roskapankkilailla. Jo aiemmin sosialisoinnin kohteeksi joutui valtaosa maan asuntokannasta. Vuosi 1776 on enää muisto vain, perustuslaki vessapaperia ja Perustajien tomut pyörinevät haudoissaan. Jos joku vielä tämän jälkeen erehtyy käyttämään “Amerikkahan on liberalismin mallimaa” -olkiukkoa, niin minulta saa vastaukseksi kovin vihaisen katseen.

Samaan aikaan tällä puolen Atlanttia jotkut jo esittävät talletussuojan nostamista. Joissakin maissa se on jo tehtykin, Irlannissa työnnettiin pää syvimmälle rööriin. Julkinen talletussuoja on kerrassaan omituinen asia. Se on viime kädessä tulonsiirto köyhiltä ja alemmalta keskiluokalta ylemmälle keskiluokalle, sillä vähävaraisilla ei ole edes kahdenkymmenen viiden tuhannen euron talletuksia, saati enemmän, mutta talletussuoja maksetaan joko veroilla tai uusrahalla (rahakannan inflaatio), joita maksavat kaikki. Silti sitä perustellaan nimenomaan tavallisten ihmisten ja heikko-osaisten omaisuuden suojaamisella. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka kyseiset ryhmät itse suhtautuvat talletussuojan ylärajan nostamiseen.

Toinen, vakavampi ongelma talletussuojassa on vastuun sosialisoiminen valtiolle. Kun valtio takaa pankkitalletukset mihin tahansa rajaan asti, pankkien riskinottokynnys alenee entisestään ja pankkien talletusasiakkaat eivät itse vaadi pankeilta talletusten säilymistä. Ilman talletussuojaa pankkien oma kyky taata talletukset olisi niiden yksi kilpailukeino ja niiden riskinottokynnys olisi siten huomattavasti korkeampi. Jonkin pankin vastuuton tai muuten löysä luotonanto kantautuisi varmasti myös tallettajien korviin ja aiheuttaisi epäilemättä talletusten ainakin osittaisen siirtymisen muihin pankkeihin. Se taas johtaisi kyseisen pankin kassavarannon pienenemiseen ja pakottaisi sen irtisanomaan antamiaan luottoja.

(Mikään ei tietenkään estäisi pankkia vakuuttamasta itse talletuksia johonkin rajaan asti, mutta silloin vakuutusyhtiö todennäköisesti vaatisi pankilta vastuullista toimintaa. Lisäksi vakuutusyhtiöt saattaisivat tarjota tallettajille erilaisia talletusvakuutuksia itse kunkin omaan riskinotto- ja maksukykyynsopivasti.)

Tästä näemme, että talletussuoja suojaa nimenomaan pankkien mahdollisuutta ottaa liian suuria riskejä ja käyttäytyä vastuuttomasti. Se on mielestäni yksi keskeinen tekijä nousu- ja laskukausien kierteessä (taloussykli, business cycle) pankkien osittaiskassavarantovelvoitteen ja fiat-rahan ohella. Koska nousukaudet hyödyttävät eniten jo muutenkin hyväosaisia ja laskukaudet (lamat) sattuvat eniten juuri heikko-osaisiin ja vähävaraisiin, niin talletussuojasta muodostuu sen kannattajien väitteiden vastaisesti nimenomaan haitta heikko-osaisille ja sen hyödyt kohdistuvat hyväosaisiin ja pankkisektoriin. Kyseessä on siis puhtaasti vain tulonsiirto köyhiltä varakkaille.

Edellinen Jyväskylän paikallisliikennettä koskeva mielipidekirjoitukseni kirvoitti vaihtelevan tasoista keskustelua Keskisuomalaisen kommenttiosastolle sekä yhden painetunkin vastineen. Tämän päivän Keppanassa puolestaan julkaistiin minun vastineeni tuohon Lahtisen kirjoitukseen. Tässä taltiointi omasta kirjoituksestani. Ilmeisesti vain otsikkoa on lehtiversiossa paranneltu.

Vastaus Anne-Helena Lahtiselle

Anne-Helena Lahtinen kritisoi näkemyksiäni Keskisuomalaisessa 17.9. Hän ihmetteli mistä olen saanut sen käsityksen, että paikallisliikenne toimii Jyväskylässä huonosti. Tämän toteamiseen riittää se, että pitää omat silmät auki. Muidenkin kuuloaistin käyttö auttaa, sillä sen verran paljon puhutaan paikallisliikenteen kehittämisestä, että onhan siinä kehittämisen varaa oltava.

Aikataulujen luotettavuudessa ei ongelmia ole, mutta kyllä jossain on vikaa, jos suuren bussin matkustajat mahtuisivat helposti henkilöautoonkin. Ruuhka-aikojen ulkopuolellakin päivällä ajetaan monella linjalla kolme vuoroa tunnissa, vaikka auto ei täyttyisi edes yhdellä vuorolla tunnissa. Vaikka bussissa ei olisi matkustajia, se tarvitsee kuljettajan, polttoainetta, huoltoa, yms., sekä tuottaa päästöjä. Vapaassa kilpailussa välttämättä tapahtuva turhien vuorojen karsiminen olisi siis hyväksi sekä lippujen hinnoille että ympäristölle.

Ruuhka-aikoina puolestaan ilmenee ainakin itse käyttämälläni linjalla hyvinkin usein ylitäyttöä. Tilanpuutteessa tuulilasiin nojaava matkustaja on selvä merkki liikenneturvallisuusongelmista, niin matkustajien kuin muidenkin tielläliikkujien osalta.

Mitä tulee Lahtisen käsitykseen liberalismista, markkinataloudesta ja Yhdysvalloista, niin valitettavasti täytyy olla eri mieltä. Liberalismi ei ensinnäkään todellakaan tarkoita valtion kukkaron kasvattamista, pikemminkin päinvastoin. On myös surullista jälleen kerran nähdä Yhdysvallat mainittavan liberalismin mallimaana. Sitä se saattoi olla vielä 1800-luvulla, mutta viimeisen 150 vuoden aikana Yhdysvalloissa tapahtunut ja erityisesti Bushin toimikausien aikana korostunut kehitys on ollut paljolti hyvin epäliberaalia, ehkä lähinnä joitakin Reaganin korjaustoimenpiteitä lukuunottamatta.

USA:n talous horjuu juuri siksi, että liittovaltio on jatkuvasti kasvattanut sekaantumistaan ihmisten ja markkinoiden toimintaan, puhumattakaan jo lähes imperialistisesta ulkopolitiikasta. On vaikea nähdä asiassa mitään liberaalia, vaikka markkinatalousretoriikka on puheissa säilynyt silmänlumeena. Omaa viiteryhmääni amerikkalaisessa politiikassa edustaa Ludwig von Mises -instituutti, jonka mukaan likimain kaikki USA:n nykypolitiikassa tehdään väärin. On siis varsin asiantuntematonta käyttää “Amerikan mallia” lyömäaseena allekirjoittanutta vastaan.

Pasi Matilainen
Puheenjohtaja, Keski-Suomen Liberaalit
Kuntavaaliehdokas (Kok., sit.)
Jyväskylä

Jos joku blogini säännöllinen lukija sattuu löytämään puutteita ylläolevasta Yhdysvaltain taloushistorian kehitystä koskevasta tiivistelmästäni, niin kannattaa muistaa, mikä on mielipidekirjoituksen kohderyhmä. Lisäksi tekstin pitäminen lyhyenä oli vaikeaa, varsinkin kun piti käsitellä kahta eri asiaa.