Pasi.fi

Eilen Yhdysvaltain Tähtitieteellinen Seuran (American Astronomical Society, AAS) aurinkofyysikkojen vuosittaisessa kokoontumisessa julkaistiin eräänlainen uutispommi: kolme eri tutkimuslinjaa ennustaa auringon aktiivisuuden vaipuvan eräänlaiseen horrostilaan seuraaviksi vuosikymmeniksi. Nykyinen varsin vaisuksi jäävä aurinkosykli #24 on parhaillaan lähestymässä huippuaan, jonka ennakoidaan tapahtuvan toukokuussa 2013, minkä jälkeen se hiipuu, mutta joidenkin arvioiden mukaan auringon seuraava 11-vuotinen sykli, #25, saattaa jäädä jopa olemattomaksi auringon aktiivisuudella ja aurinkopilkuilla mitattuna. Tämä olisi jopa huolestuttava merkki Daltonin tai Maunderin minimien toisintumisesta.

Daltonin ja Maunderin minimit yhdistetään yleisesti kylmään ilmastoon. Aurinko on loppujen lopuksi maapallon ja sen ilmaston ainoa todella merkittävä energianlähde, joten asialla on merkitystä. Jos auringon aktiivisuuden lasku aiheuttaa maapallon ilmaston viilenemistä, mikään mielekäs määrä ihmisen tuottamaa hiilidioksidia tai metaania ei pysty sitä peruuttamaan.

Tästä päästään siihen, että kylmyys on ihan aikuisten oikeasti ikävämpi juttu kuin lämpimyys. Lämpöön ja lämpenemiseen voidaan sopeutua, esimerkiksi maanviljelyksessä lajikkeita vaihtamalla, mutta kylmyyteen ja kylmenemiseen sopeutuminen on huomattavasti vaikeampaa, esimerkiksi maanviljelyksessä lajikkeen kuin lajikkeen sadot pienenevät kylmenemisen myötä.

Vastaavasti siinä missä lämpeneminen yleisesti ottaen vähentää pakottavaa tarvetta energiankäytölle, kylmeneminen pääsääntöisesti lisää sitä. Lämpimämmässäkin voi asua, mutta kylmyys tappaa, joten esimerkiksi asuntojen lämmittäminen on melko oleellista ja ilmaston mahdollinen viileneminen heijastuu suoraan sen tarpeeseen ja kustannuksiin.

On huomattava, että jos tutkijoiden ennusteet auringon vaipumisesta horrokseen pitävät paikkansa, nykyinen keskustelu ihmisen aiheuttamasta ilmastonlämpenemisestä muuttuu merkityksettömäksi ainakin seuraaviksi kolmeksi, viideksi tai jopa seitsemäksi vuosikymmeneksi. Vaikka ihminen hiilipäästöillään lämmittäisikin ilmastoa, se vaikutus pääsisi jatkumaan vasta useiden vuosikymmenien päästä - siihen asti meidän olisi siedettävä kylmempää ilmastoa.

Kysynkin siis edelleen, kuten aiemmin Ilmastofoorumi ry:n puheenjohtajana ollessani usein kysyin, että mikä on nykyisten ilmaston lämpenemistä vastaan suunnattujen poliittisten toimien poistumisstrategia siinä tilanteessa, että ilmasto ei lämpenekään tai jopa viilenee? Kysymys on oleellinen, koska ilmastotoimet aiheuttavat kustannuksia, esimerkiksi energiantuotantoa ohjataan tehottomampaan ja kalliimpaan suuntaan, mikä voi olla - ja anteeksi dramaattisuuteni, mutta se ei ole liioiteltua - elämän ja kuoleman kysymys ilmaston mahdollisesti viiletessä nopeastikin.

Jos esimerkiksi täällä Suomessa tulee oikeasti kylmä, eikä energiantuotantokapasiteetti enää riitä siihen vastaamaan, ja muualla vallitsevan saman tilanteen vuoksi tuontisähköäkään ei ole saatavilla, niin täälläkin ihmiset alkavat pitkästä aikaa kuolla kylmyyteen. Ensimmäisinä köyhät sekä yksinelävät vanhukset. Suomessakin mutta erityisesti globaalisti merkittäväksi ongelmaksi nousee myös satojen pieneneminen ja jopa osittainen tuhoutuminen (kato), minkä seuraukset ruoan hinnoille ja äärimmäisessä köyhyydessä elävien ravitsemukselle lienevät ilmeiset.

Miten siis päästökauppa, tuulimyllyt, biopolttoaineet ja hehkulamppukielto torjuvat kylmyyttä ja sen vaikutuksia? Tai oikeammin, miten ne saadaan tarvittaessa purettua mahdollisimman nopeasti, jotta niiden haitat kylmyyteen sopeutumiselle jäävät mahdollisimman vähäisiksi? Onko tätä edes suunniteltu yhtään etukäteen?

Tiedän toki, että kysymyksiini ei tule vastauksia. Ilmastonlämpenemisen dogma on niin vahva, että näitä asioita ei ole riittävän korkealla tasolla edes mietitty saati tiedostettu. Tuulimyllyjä pystytetään jatkossakin syrjäyttämään luotettavampaa ja skaalautuvampaa energiaa ja sademetsiä poltetaan jatkossakin öljypalmuviljelmien tieltä. Ja köyhät jäätyvät kuoliaiksi, jos eivät ehdi nääntyä nälkään sitä ennen.

Lisää lukemista:

• Space.comin uutinen AAS:n uusista tiedoista
• AAS:n lehdistötiedote kokonaisuudessaan WUWT-blogissa
• Suomessa auringon ilmastovaikutusten paras asiantuntija lienee Oulun yliopiston prof. Kalevi Mursula. Jos joku aamuvirkku Usarin toimittaja lukee tätä, niin Mursulalta kannattanee kysyä kommentit.
  • Prof. Kalevi Mursulan haastattelu MOT-ohjelmassa 30.11.2009 
  • Prof. Kalevi Mursulan esitelmä auringosta ja ilmastosta 2008 

Uusi Suomi uutisoi tänään varsin pitkällä jutulla ilmastonmuutoksen olevan nyt todistetun, kun Ilmatieteen laitoksen tutkijoiden mukaan Suomessa vuosikymmenen keskilämpötila 1930-luvulta lähtien on noussut kokonaiset kolme asteen kymmenystä. Jutussa todetaan monta kertaa otsikkoa myöten, että ilmastonmuutos on nyt todistettu ja vieläpä tosiasia. No, jopas nyt, pitäisikö tässä ilmastoskeptikoiden sitten ryömiä takaisin likaisiin koloihinsa ja olla hiljaa, vai mitä tällä tosiasioiden toistamisella oikein haetaan?

Otetaan nyt aluksi nyt vaikka sellainen letkautus, että Ilmatieteen laitoksella ja meteorologian opinnoissa on ilmeisesti jäänyt tieteen filosofian perusteet vähemmälle, sillä Karl Popperista lähtien on ollut selvää, että tieteessä ei todisteta mitään tosiasiaksi, vaan testataan teorioita, todistetaan niitä vääriksi ja tietyin varauksin luotetaan niihin, joita ei vielä ole todistettu vääriksi. Jonkin teorian todistaminen oikeaksi ja tosiasiaksi edellyttää kaikkien datapisteiden havainnoimista, mikä on luonnontieteissä äärimmäisen harvoin ylipäätään mahdollista.

Mutta letkauttelu sikseen. Katsotaanpa, mitä YK:n hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC sanoo ilmastonmuutoksesta. IPCC:n mukaan viime vuosisadalla maapallon ilmasto on lämmennyt keskimäärin 0,7 °C ja kuluvan vuosisadan aikana lisää lämpöä pitäisi tulla keskimäärin kahdesta neljään astetta. Sekä menneellä että kuluvalla vuosisadalla lämpenemisen piti ja pitäisi keskittyä pohjoisille leveysasteille ja vähäisessä määrin tropiikkiin.

Maantieteestä tiedämme, että Suomi on noilla pohjoisilla leveysasteilla. Täällä siis olisi pitänyt viime vuosisadalla lämmetä selvästi enemmän kuin tuo maapallon keskimääräinen 0,7 °C. Ja nyt Ilmatieteen laitos sitten julistaa, että ilmastonmuutos on todistettu sillä, että seitsemässä vuosikymmenessä - viime vuosisadan lämpimimmän vuosikymmenen eli 1930-luvun jälkeen - Suomessa lämpeni tosiaan ne kokonaiset 0,3 astetta! Hmm. Jokin tässä nyt ei aivan täsmää, mutta jätän Ilmatieteen laitoksen tutkijoille kotitehtäväksi selvittää mikä ihme se mahtaa olla.

Lopuksi kiinnittäisin huomiota sellaiseen pieneen sivuseikkaan, että maapallon - saati Suomen - ilmaston keskimääräinen lämpeneminen viime vuosisadalla ei ole ollut juurikaan kyseenalainen. Onhan se ihan luotettavista mittareista nähty ja tilastoitu asia. Huolta on toki kannettu kaupunkien lämpösaarekeilmiön vaikutuksista mittarituloksiin, varsinkin kun maaseudun mittauspisteitä on kautta maailman lopetettu ja mittarointi on keskittynyt kasvaviin kaupunkeihin. Siltikään viime vuosisadan lämpeneminen ei ole ollut kiistanalaista. Sen kuuluttaminen ei muuta mitään eikä oikeastaan tässä vaiheessa enää ole edes mikään uutinen.

Kuitenkaan se, että ilmasto todistettavasti on lämmennyt, ei ensinnäkään kerro yhtään mitään siitä, mistä tuo lämpeneminen johtuu, eikä toisekseen yhtään mitään myöskään siitä, että lämpeneekö ilmasto jatkossakin vai ei.

Toisin sanoen, se että keskilämpötilat ovat nousseet, ei yksinään riitä todistusaineistoksi tukemaan sen paremmin sitä teoriaa, jonka mukaan ilmastoa lämmittävät ihmiskunnan tuottamat kasvihuonekaasut, kuin sitäkään teoriaa, jonka mukaan viime vuosisadan lämpeneminen on vain tai pääosin luonnollista vaihtelua. Silti näiden likimain kiistattomien mittaustulosten uutisoinnissa on jostain syystä aina se pohjavire, että kysymys on ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta eikä mistään muusta.

Jos taas menneistä lämpötiloista voisi suoraan päätellä tulevat lämpötilat, niin viimeisten seitsemän vuosikymmenen perusteella voimme johtaa, että jo 700 vuoden kuluttua Suomessa on lämmennyt kokonaista kolme täyttä astetta, mikä ei ole nykyisten ilmastopelkojen kannalta kovin hälyttävää. (Mutta lämpeneminenhän toki kiihtyy, eikös vaan. Sitä ei vaan niistä menneistä lämpötiloista näe. ;-)) Jos taas otamme hieman pidemmän tarkkailuvälin, vaikkapa joitakin tuhansia vuosia, niin on täysin selvää, että tuota pikaa, jo joidenkin satojen tai tuhansien vuosien päästä käsissämme on uusi jääkausi.

Kuten todettua, ilmastonlämpeneminen itsessään ei kerro mitään sen syistä eikä sen jatkumisesta. Mutta koska ilmeisestikään sen syistä eikä jatkumisesta ole enää mitään kunnollista sanottavaa, keskitytään jauhamaan siitä menneestä lämpenemisestä ad nauseam. Miten minusta jotenkin tuntuu myös siltä, että nämä perättäiset kunnon talvet ja vieläpä tämän talven erityisen kunnolliset pakkaset ovat menneet niin sanotusti jonkun housuun siellä Ilmatieteen laitoksella, minkä vuoksi siellä koetaan jotain erityistä tarvetta muistutella lämpenemisestä näin pakkasten keskellä?

Eihän siitä ole edes kymmentä kuukautta, kun olin A-talk-ohjelmassa keskustelemassa ympäristöministeri Paula Lehtomäen ja Ilmatieteen laitoksen johtaja Mikko Alestalon kanssa näistä ilmastoasioista, ja nämä molemmat vakuuttivat yhtenä suuna, että kunnon talvia on entistä harvemmin, enää vain kerran kahdessakymmenessä vuodessa ja myöhemmin vielä harvemmin... Jos tieto pitää vielä kutinsa, niin seuraavaa kahta perättäistä kunnon talvea voinemme odotella sitten noin neljän vuosisadan päästä, vai mitä?

En ole tainnut koskaan lukea Uutispäivä Demarin printtiversiota, jos ei lasketa sen jonkun viikko- tai kuukausiliitteen taannoista Vapaus-numeroa, josta luin Sampo Syreenin artikkelin vapaudesta. Se oli hyvä artikkeli, mutta Sampo ei olekaan demari. Muuten en katso menettäneeni mitään jättäessäni lehdykän omaan arvoonsa. Nyt oli kuitenkin luettava, sillä olinhan itse ollut haastateltavana Demarin 30.11. julkaisemaan ilmastojuttuun.

Täytyy sanoa, että mielikuva lehdestä ei parantunut. Se ei ollut tietenkään yllättävää, sillä "toimittajan" asenteellisuus löi aika vahvasti läpi jo puhelimessa. Käyn tässä blogauksessa läpi artikkelin pahimmat epäkohdat. Itse artikkeli on luettavissa tästä linkistä. Nettiversio täällä.

Avauslause: "Suomen ilmastoskeptikoiden joukossa ei ole ainuttakaan, jolla olisi ilmastotieteellinen koulutus."

Tämän väitteen kirjoittaja ilmeisesti perustaa allekirjoittaneen todistukseen siitä, että Ilmastofoorumi ry:n jäseninä ei ole ilmastotutkijoita (tai ainakaan sellaiseksi tunnustautuneita). Allekirjoittaneen ja myös jututetun Boris Winterhalterin väitteet siitä, että ilmastotutkimusta työkseen tekevillä on hyviä ja ymmärrettäviä syitä olla tulematta ilmastokaapista ulos, kirjoittaja kumoaa Ilmatieteen laitoksen ilmastonmuutosyksikön päällikön lausunnolla ottamatta lainkaan huomioon, että kyseisellä päälliköllä saattaa olla oma lehmä ojassa puhuessaan konsensuksen puolesta.

Ilmastotieteellistä koulutusta ei muuten ole kenelläkään, vaan ilmastotutkimus on poikkitieteellinen tutkimusala, johon osallistuu muun muassa meteorologeja, fyysikoita, matemaatikkoja, tilastotieteilijöitä - ja myös niitä geologeja, joiden asiantuntemusta kirjoittaja vähättelee. Kokonaisvaltaisen "ilmastotieteellisen" kuvan omaavat tiedemiehet ovat erittäin harvassa jakolinjan molemmin puolin, eikä "ilmastotiedettä" ole minkään yliopiston koulutusohjelmassa.

Sitä paitsi, koska ilmastokeskustelussa ei ole kysymys tieteestä vaan politiikasta, kuten myöhemmin ilmenee, niin mitä merkitystä sillä on, onko skeptikoissa mukana ilmastotutkijoita vai ei? Ainakin oman kritiikkini kärki kohdistuu nimenomaan ilmastopolitiikkaan, vaikka siitä tieteestäkin joutuu toki väkisin jatkuvasti puhumaan.

"Koulutuksen sijaan ilmastoskeptikoiden nokkamiehiä näyttää yhdistävän arvomaailma. Yllättävän moni ilmastonmuutoskriittisen Ilmastofoorumi ry:n aktiiveista ajaa mahdollisimman suurta markkinoiden vapautta, ja yhdistyksen johdosta löytyy yhteyksiä liberaalipuolueeseen." ... "Yllättävän monella nokkamiehistä on myös libertaarit arvot. Libertarismiin kuuluu ajatus mahdollisimman suuresta yksilöiden ja markkinoiden vapaudesta. Suomessa aatetta edustaa Liberaalit-puolue."

No niin! Toisin sanoen ilmastoskeptikot ovat kirjoittajan mukaan riistokapitalisteja, jotka rahankiilto silmissä haluavat tuhota maapallon. Olipas omaperäinen veto! No, kuten kirjoittajalle puhelimessakin totesin, yhteydet Liberaaleihin ja libertaareihin ovat nähdäkseni lähinnä sattumanvaraisia. 

Ilmiö, jota "toimittaja" tässä hakee, on se, että yhdistystoiminnasta kiinnostuneet henkilöt tuppaavat osallistumaan useiden eri yhdistysten toimintaan omien kiinnostuksen kohteidensa puitteissa. Koska liberaaleja on vähän ja yhdistystoiminnasta kiinnostuneita sellaisia vielä vähemmän, ei ole mitenkään ihmeellistä, että Liberaaleissa toimivia liberaaleja toimii myös muissa yhdistyksissä, kuten Ilmastofoorumi ry:ssä. Muiden puolueiden kannattajia on enemmän, joten on huomattavasti epätodennäköisempää, että muita puolueita kannattavat ilmastoskeptikot sattuisivat olemaan aktiivisia ilmastoyhdistyksen lisäksi myös omien puolueidensa johdossa.

Ilmastoskeptikoiden puoluekantoja on muuten tutkittukin, minkä "toimittaja" olisi kyllä halutessaan helposti netistä selvittänyt. Ilmastofoorumi ry nimittäin teki vuonna 2008 netissä kyselytutkimuksen, johon vastasi yli tuhat ihmistä. Skeptikoiden (eli kyselyssä kriittisesti ilmastokysymyksiin suhtautuneiden) suurimmat puoluekannat olivat järjestyksessä Perussuomalaiset ja Keskusta sekä kutakuinkin tasapäisinä Kokoomus ja SDP. Liberaaleja vastanneista taisi olla muutamia, joka tapauksessa alle kymmenen, eli todennäköisesti pitkälle samoja henkilöitä joihin tässäkin viitataan.

Muuten, Liberaalit ry ei edusta libertarismia vaan sosiaaliliberalismia. Virhe on perustavanlaatuinen, sillä periaatteessa sosiaaliliberaali ohjelma ei kovin merkittävästi poikkea vasemmistopuolueiden ohjelmista eikä ole lainkaan libertarismin mukainen. Poliittisen "toimittajan" luulisi olevan selvillä edes poliittisista kysymyksistä. Mutta eihän sitä kaikkea (mitään?) voi toivoa.

"[Ilmastofoorumi ry:n] puheenjohtajana toimii Pasi Matilainen..."

Itse asiassa olen ex-puheenjohtaja, mutta erosin tehtävästä vasta Demarin jutun ilmestymisen jälkeen. (Asiaan ei muuten liittynyt mitään draamaa, vaan kysymyksessä on allekirjoittaneen ekspatriaatio eli pidempiaikainen työhön liittyvä maastamuutto, jonka kanssa mitkään luottamustoimet eivät ole kovin yhteensopivia.)

", jolla on atk-laitteistoja ja ohjelmointikonsultointia tarjoava yritys."

Täh?! Ilmeisesti "toimittaja" osaa kuin osaakin käyttää Googlea, vaikka ei edellä mainittua kyselytutkimusta ollutkaan löytänyt. Soisi hänen silti myös tarkistavansa tietonsa. JSN:n ohjeet eivät koskene puoluelehtien palkkalaisia? Joka tapauksessa, tässä viitattaneen 2008 kunnallisvaalien ajaksi perustamaani toiminimeen, jonka edellä mainittu toimiala on puhtaasti verohallinnon keksintöä. Itse kirjoitin perustamislomakkeeseen toimialaksi "IT-konsultointi", mutta se ei ilmeisesti ollut validi. Toiminimi oli olemassa Sosiaalinen Vaalikone -palvelua varten, joka taidettiin muuten silloin mainita myös jossain demari.fi-sivuston artikkelissa. Lakkautin toiminimen alkuvuodesta 2009, mutta se roikkuu edelleen netin erilaisten yrityshakemistojen sivuilla. (Soittelevatkin penteleet vieläkin! Pro tip: älä koskaan käytä omaa puhelinnumeroasi yrityksen tiedoissa vaan avaa yritykselle oma liittymä.) Todellisuudessa olen (IT-alan) palkkatyöläinen, mutta joo, sehän ei varmaan sopisi "toimittajan" maalaamaan mielikuvaan yhtä hyvin kuin markkinauskovaisen yrittäjän leima.

Minun taustojeni lisäksi kirjoittaja on selvitellyt ainakin kahden muun Ilmastofoorumin aktiivin taustoja googlettamalla ja ihan Facebookista asti. Voin kuvitella "toimittajan" pettymyksen, kun taustalta ei löytynyt yhtään huoltoaseman myyjää tai muunlaista öljyrahaa. Mutta oikeasti hei nyt! Kenet tämä kirjoittaja yrittää vakuuttaa objektiivisuudestaan saati sitten asiastaan julistamalla vastustajiensa taustoja julkisesti? Eikö itse asiasta ole oikeasti mitään sanottavaa, kun keskitytään viestintuojien koulutukseen ja muihin "likaisiin" yksityisasioihin?

"Olet kauppatieteiden kandidaatti. Millä asiantuntemuksella kyseenalaistat ilmastoteorioita?"

Kuten vastauksessani sanoin - ja kuten olen koko puheenjohtajuuteni ajan sanonut - ilmastokeskustelu on enemmän politiikkaa kuin tiedettä. Ilmastopolitiikassa vallitsee täysi varmuus vääjäämättömästä tuhosta ja ihmisen syyllisyydestä siihen. Ilmastotieteessä tällaista varmuutta ei ole, edes IPCC ei puhu täydestä varmuudesta vaan suuresta todennäköisyydestä. IPCC:n raporttien varsinainen ilmastonmuutosta koskeva osuus (WG1) on varsin hyvin tieteellisellä pohjalla, mutta vaikutuksia (WG2) ja torjuntaa sekä sopeutumista (WG3) koskevissa osioissa mukana on hyvin vahvasti politiikka ja ympäristöjärjestöjen lobbaus. WG3:n toinen puheenjohtaja jopa äskettäin myönsi lehtihaastattelussa, että Cancunin ilmastokokouksessa ei ole kysymys ilmastosta tai ympäristöstä vaan maapallon resurssien uudelleenjaosta! 

Ei tarvitse olla ilmastotieteilijä päätelläkseen, että uudelleenjakosuunnitelmat (saati monet muut ilmastopoliittiset kuviot) eivät vaikuta ilmastoon millään tavoin, mutta heikentävät kyllä ihmisten elintasoa ja sitä kautta heidän mahdollisuuksiaan ottaa paremmin huomioon ympäristöasiat kaikessa toiminnassaan.

Suomessa ei valtioneuvostollakaan ole muuten nimettyä ilmastotieteellistä asiantuntijaa, mutta sen sijaan on nimetty ilmastopoliittinen asiantuntija, jolla on yhteiskuntatieteellinen koulutus. Jos "toimittaja" olisi johdonmukainen, hän kysyisi kyseiseltä maisterilta, että millä asiantuntemuksella hän allekirjoittaa ilmastoteoriat. Eihän hänkään ilmastotieteilijä ole. Mutta eihän se olekaan oleellista, vaan se politiikka ja ne poliittiset toimenpiteet, joita ilmastonmuutoksen torjunnan varjolla voidaan tehdä. Kuten jakaa uudelleen maailman resurssit tai ohjata kansalaisten varallisuus suuryrityksille, jotka ovat ilmastoasiassakin hyvää pataa poliitikkojen kanssa.

Tärkein yksittäinen asia mitä voit koskaan oppia taloudesta - tai ihmisen toiminnasta ylipäätään - on kannustimien ymmärtäminen.

Useimmat ihmiset itse asiassa ymmärtävätkin kannustimien seuraukset, mutta eivät vain tule ajatelleeksi niitä kaikkien asioiden yhteydessä, vaikka ne aivan kaikkeen vaikuttavatkin.

Vaikutusvaltaiset poliitikot puolestaan eivät koskaan ymmärrä kannustimia täydellisesti, vaikka usein yrittävätkin käyttää niitä hyväkseen, käytännössä joka kerta surkeasti ja tuhoisasti epäonnistuen.

Esimerkki poliitikoiden yrityksestä käyttää hyväkseen kannustimia ovat tietynlaiset tuet muun muassa joukkoliikenteelle. Poliitikkojen tarkoitus voi esimerkiksi olla saada lisää joukkoliikennettä tukemalla sitä. Tuet luovat kannustimen yksityisille lisätä joukkoliikennettä yli normaalin kysynnän poliittisesti päätetylle tasolle. Joukkoliikennetukia myönnetään kuitenkin rajatusti, harvoille valituille toimijoille ja vain tietty määrä, joten tukien luomat kannustimet eivät riistäydy käsistä.

Poliitikot eivät kuitenkaan pääsääntöisesti millään käsitä, että mikä tahansa tuki luo kannustimia päästä osalliseksi niistä tuista mahdollisimman kustannustehokkaasti. Jos esimerkiksi tuetaan kasvihuonekaasujen tuhoamista tai hävittämistä, niin pitäisi olla täysin selvää, että jos halvin saada kyseisiä tukia on ensin valmistaa mahdollisimman tehokkaita (eli pahoja) kasvihuonekaasuja ja sitten tuhota ne samat kaasut, niin silloin näin myös tapahtuu.

Ilkan pääkirjoitus 15.11.2010:

Aikoinaan Kiotossa tehty ilmastosopimus antaa teollistuneillle [sic] länsimaille mahdollisuuden ostaa ylimääräisiä päästöoikeuksia kehitysmaista, jos kohdemaa samanaikaisesti sitoutuu päästöjä leikkaaviin toimiin.

Kiinalaiset kemianteollisuuden yhtiöt ovat keksineet tavan, jolla näin voi suoranaisesti huijata rahaa. Yritykset ovat ryhtyneet rahanhankkimistarkoituksessa valmistamaan hiilidioksidia yli 12000 kertaa vahvempia HFC-kasvihuonekaasuja, jotta niitä voidaan tuhota päästökauppamarkkinoilla.

HFC-kaasusta saatu korvaus on ollut parhaimmillaan viisinkertainen tehtaiden alun perin valmistamaan kaasuun verrattuna. Niinpä ainakin osa tehtaista alkoi valmistaa ainoastaan HFC-yhdisteitä.

Tuollaisista 80% myyntivoitoista voi vapailla markkinoilla ainoastaan haaveilla, tähän pystyy ainoastaan valtioiden väliintulo! Vanha nyrkkisääntö: kun tuetaan jotain, saadaan sitä lisää. Kun tuetaan tuhottavia kaasuja, saadaan lisää tuhottavia kaasuja. Kaasutehtailijat kiittävät ja veronmaksaja pyllistää kovempaa.

Mitä niihin kannustimiin vielä tulee, niin itse asiassa kaikki valtioiden teot vaikuttavat kannustimiin, eivät suinkaan vain tuet. Esimerkiksi huumeiden kieltäminen kasvattaa huomattavasti kannustimia ryhtyä erittäin voitokkaaseen, joskin myös riskialttiiseen salakuljetusbisnekseen. Mutta ehkä asia on helpompi saada läpi peruspoliitikon tajuntaan noiden tukikannustimien kautta, jos se nyt ylipäätään on mahdollista...

Ajatuskoe: Oletetaan, että jotenkin tietäisit ehdottoman varmasti, että vuosisadan päästä jokin tapahtuma tuhoaisi maapallon, tuhoten kaiken tuntemamme elämän. Oletetaan, että jotenkin tietäisit ehdottoman varmasti keinon, joka estäisi tuon kaiken elämän tuhoutumisen. Oletetaan kuitenkin, että tuon keinon hinta on miljardeja ihmishenkiä. Pelastaaksesi maailman, kuinka monen ihmisen tappamisen voisit oikeuttaa?

Etkö voisi perustella miljardien ihmisten tappamista ihmiskunnan ja kaiken muun elämän pelastamiseksi? Mikä moraalinen kanta tai mikä muu hyvä voisi painaa vaa'assa enemmän kuin kaikkien kuoleman estäminen? Tosiaankin, miljardien murhaamisesta kieltäytyminen olisi itsessään koko historian turhamaisin ja ilkein teko.

Tämä abstrakti ajatuskoe riippuu jostakin, mitä meillä todellisessa maailmassa ei koskaan ole: ehdoton varmuus. Todellisessa maailmassa ei ole mitään keinoa tietää ehdottoman varmasti, että miljardien tappaminen nyt pelastaisi kaiken elämän sadan vuoden päästä. Ilman tuota varmuutta tämän tyyppiset "tapa vähän pelastaaksesi paljon" -ajatuskokeet menettävät merkityksensä eivätkä tarjoa mitään moraalista opastusta tai näkemystä todelliseen maailmaan.

Sen sijaan tällaiset ajatuskokeet osoittavat kuinka ehdoton varmuus tekee helpoksi jokaiselle, riippumatta henkilön humaaniudesta ja myötätuntoisuudesta, rauhallisesti järkeistää miljardien kuoleman. Äärimmäisten tapahtumien ja niihin liittyvien moraalisten valintojen kohdalla päämäärät todellakin oikeuttavat keinot.

Tämän seurauksena voidaan päätellä, että ajatukset, jotka väittävät ennustavansa äärimmäisiä tapahtumia suurella varmuudella, luovat oikeutuksen vastaaville äärimmäisille toimenpiteille. Tällaiset ideat muuttavat abstraktit ajatuskokeet konkreettisiksi totuuksiksi, joiden edessä ihmiset tuntevat pakkoa tarttua toimeen.

Katastrofaalisen ihmisperäisen ilmastonlämpenemisen (Catastrophic Anthropogenic Global Warming, CAGW) ajatuksen puolestapuhujat ovat hyvin, hyvin varmoja siitä, että suuri tuhoisa tapahtuma tekee tuloaan maapallolle. He toistavat taukoamatta, että tiede on ehdottomasti todistanut, että tämä tulevaisuuden haitta tapahtuu, ellemme ryhdy merkittäviin toimenpiteisiin jo tänään sen torjumiseksi.

Heidän ehdoton varmuutensa CAGW:n suhteen herättää ilmeisen kysymyksen: estääkseen niin massiivisen ja ennennäkemättömän ehdottoman varman haitan, kuinka monta miljoonaa ihmistä he olisivat valmiita tappamaan tänään?

Siitä näkökulmasta CAGW-myönteiset propagandashokkivideot, joissa CAGW-teoriaa epäileviä ihmisiä murhataan rennosti ja verisesti, eivät yht'äkkiä näytäkään niin hauskoilta ja nuorekkailta.

Luonnollisesti CAGW:n kannattajat julistavat välittömästi, että koska heidän tarkoituksensa on puhdas ja epäitsekäs, heidän ajatuksensa eivät voi kehittyä oikeutukseksi joukkomurhalle.

Valitettavasti historia kertoo toista. Kunhan ajatus on saanut laajalti tunnustusta, kunhan sen on hyväksynyt riittävän monta ihmistä, ajatuksen liikkellepanijat eivät voi hallita sitä, millaisten tekojen oikeutuksena muut sitä käyttävät. Ihmiset, jotka luovat ajatuksia ehdottomasta varmuudesta, luovat hirviöitä, joita he eivät pysty hallitsemaan.

Ne varhaiset Ranskan vallankumouksen jäsenet, jotka synnyttivät Ranskan ihmisoikeuksien julistuksen, uskoivat että järki voisi ehdottomasti korvata perinteen. He eivät olisi koskaan voineet uskoa, että heidän ajatuksensa voisivat millään johtaa Suureen Terroriin, Keisarikuntaan ja maanosan laajuiseen sotaan.

Geenitutkijat, jotka loivat ajatuksen eugeniikasta, käyttivät parasta heidän aikanaan käytettävissä ollutta tiedettä. Hyväksyttynä tieteenä eugeniikasta tuli laajalti hyväksyttyä koulutettujen, sekulaarien henkilöiden keskuudessa yli poliittisten rajojen. Sitä pidettiin "vakiintuneena tieteenä". Yksikään eugeenikko ei ennakoinut, että heidän ajatustaan käytettäisiin perusteluna kaikkein suurimmalle sodalle ja holokaustille.

Marxistit kaikkialta maailmasta, jotka ryntäsivät liittymään vastaperustettuun Kommunistiseen Puolueeseen 1917, vilpittömästi uskoivat edistävänsä maailmaa, joka olisi vapaa haluista, tietämättömyydestä, sorrosta ja epätasa-arvoisuudesta. He eivät vähäisimmässäkään määrin kuvitelleet heidän kannattamiensa ajatusten synnyttävän totalitaarisia, massamurhaavia hallintoja, jotka puskisivat ihmiskunnan sukupuuton kynnykselle useammin kuin kerran.

Äärimmäiset toimenpiteet vaativat äärimmäisiä perusteluita äärimmäisellä varmuudella. Kääntäen, äärimmäisten tapahtumien varmuus tuottaa perusteluita äärimmäisille toimenpiteille. Opinkappaleet, jotka esittävät ehdottoman varmoja äärimmäisiä tulevaisuuksia, olivatpa ne hyviä tai pahoja, luovat oikeutuksia äärimmäisille toimenpiteille riippumatta ajatusten alkuperäisten kehittäjien tarkoitusperistä.

Kaukana historiassa uskonnolliset profetiat tuottivat varmuudet, joilla oikeutettiin äärimmäiset toimenpiteet. Modernissa maailmassa samaa virkaa toimittavat järkeillyt argumentit ja tiede. Tämän vuoksi kaikki 1900-luvun suuret pahat saapuivat käärittyinä pseudotieteellisiin perusteluihin.

Kommunismin pahuudet tapahtuivat, koska keskeinen marxistinen opinkappale synnytti varmuuden historiallisesta väistämättömyydestä. Marxismin mukaan oli ehdottoman varmaa, että luonnonvoimat ajoivat ihmisyhteisöjä etukäteen määritellyn evoluution kautta kohti yhtä vakaata kommunistista utopiaa. Ainoa asia mitä ihmiset voisivat tehdä oli joko hidastaa tai nopeuttaa tuota kehitystä. Marxistit väittivät että tämä kehityskulku utopiaan oli tieteellisessä varmuudessaan samaa luokkaa kuin fyysikoiden ennustukset planeettojen kiertoradoista.

Varmuus niistä suunnattomista hyödyistä, joita kirkkaana loistava tulevaisuus tarjoaisi, salli kommunistien järkeillen oikeuttaa minkä suuruisen tahansa valehtelemisen, manipuloinnin, orjuuttamisen, murhaamisen, jne., kunhan he uskoivat, että nuo pahuuden teot toisivat utopian käsille nopeammin. Kun kommunististen valtioiden hirmutekojen todisteet tuotiin heidän eteensä, vapaan maailman kommunistit totesivat, että kaikki se oli hyvin surullista mutta täysin välttämätöntä, aivan kuten raajojen amputaatio ennen nukutuslääkkeiden keksimistä. Marx oli todistanut tieteellisesti, että kaikki se täytyi tehdä.

Ajatus CAGW:sta epäilyksettä sopii historialliseen kuvioon ehdottoman varmuuden ajatuksista, joita ennen pitkää käytettiin oikeuttamaan äärimmäisiä tekoja.

Rinnastus CAGW:n ja kommunismin välillä on erityisen häiritsevä, kun otetaan huomioon, että monet niistä ihmisistä, jotka kokevat eniten varmuutta CAGW:sta, ovat kommunistien suoria ideologisia jälkeläisiä, heidän kanssamatkustajiaan tai puolustajiaan. On oletettavaa, että nämä ihmiset kääntäisivät katseensa pois ehdottaman varman CAGW-tuhon estämisen nimissä toteutetusta joukkomurhasta, aivan kuten heidän älylliset edeltäjänsä käänsivät katseensa pois Stalinin, Maon ja Pol Potin joukkomurhista.

Kun näet jonkun Mao- tai Che-t-paitaan pukeutuneen julistavan ehdotonta varmuutta CAGW:sta, sinulla on kaikki syyt olla todella huolissasi. Kyseessä on sama mielenlaatu, sama halu uskoa. Vain kostyymit ovat vaihtuneet. Loppujen lopuksi, jos joku nuorekas, muodikas kommunisti 1920-luvulla olisi tehnyt videoita, he olisivat hyvinkin saattaneet tehdä sellaisen, jossa ihmisille sanottiin, että heillä "ei ole paineita" hyväksyä marxismia yhteiskunnan kehittämiksi... hetkeä ennen kuin heidät tapettaisiin koomisesti.

Hah, hah.

Psykologit ovat pitkään olleet sitä mieltä, että vitsit paljastavat ylevöityjä himoja. Jotta tämä video edes vaikuttaisi hauskalta jonkun mielestä, tämän henkilön täytyy omata täysi, ehdoton usko CAGW:een ja siihen ehdotettuihin ratkaisuihin. Jotta vitsissä olisi mitään iskua, henkilön täytyy jollain tasolla uskoa, että CAGW:n uhka on niin varma, että väkivalta on oikeutettua. Sellainen uskomus on aihe huoleen, sillä historia viittaa siihen, että fantasiat väkivallasta johtavat sen muuttumiseen todelliseksi.

Useimmat CAGW:n puolestapuhujat eivät ymmärrä ilmastonlämpenemisen tiedettä, mutta sen sijaan yksinkertaisesti olettavan sen olevan ehdottoman varmaa, koska niin moni ihminen sanoo niin olevan. He unohtavat, että politiikka siittää sekä liioittelua että varmuutta. Maltillisina ja mahdollisina alkavat ongelmat kehittyvät poliittisessa paineessa ehdottoman varmoiksi elämän ja kuoleman kriiseiksi.

Politiikan paine on johtanut siihen, että CAGW:n kannattajat ovat ottaneet maltillisen ja järkeenkäyvän vaaran, joka vaatii seurantaa ja tutkimusta, ja mutatoineet sen massiiviseksi ja varmaksi uhaksi, joka vaatii mitä äärimmäisimpiä vastatoimenpiteitä. Jo nykyisin heidän käsityksensä tämän uhan laajuudesta ja varmuudesta on ajanut heidät näkemään kaiken epäilyksen niin mielikuvituksellisen vaarallisena, että se oikeuttaa julkisen pilkan, joukosta eristämisen ja työuran menettämisen. Näin tehdessään he luovat toisintoa marxismin kehityksestä stalinismiksi.

Tietämättään ehdottoman varman CAGW:n kannattajat ovat ottaneet abstraktin ajatuskokeen siitä, kuinka pitkälle ihmiset ovat valmiita menemään pelastaakseen elämän maapallolla, ja tehneet siitä konkreettisen todellisuuden monille. Kaikkia maailmassa, kymmenet miljoonat ihmiset, jotka uskovat CAGW:n ehdottomaan varmuuteen, joutuvat varmasti kysymään itseltään: "Kuinka pitkälle minun on mentävä estääkseni tämän ehdottoman varman megatuhon? Kuinka monta ihmistä saatan joutua tappamaan tänään estääkseni sen?" Jokainen, joka ottaa CAGW:n ehdottoman varmuuden vakavasti, joutuu ennen pitkää kysymään itseltään nuo kysymykset. He ovat tehneet ajatuskokeesta totta mielissään ja joutuvat toimimaan sen mukaan.

CAGW:ssä on kaikki tunnusmerkit sellaisesta ajatuksesta, joka tultuaan poliittiseksi doktriiniksi on mutatoitunut ehdottomaksi varmuudeksi, joka voi oikeuttaa äärimmäisimmät kuviteltavissa olevat toimet. Tässä historiallisessa kontekstissä nuo shokeeraavat videot eivät edusta markkinoinnin ylilyöntiä vaan pienenpientä hain selkäevän kärkeä rikkomassa meren pinnan.

Verenvuodatus seuraa perässä.

(Tämä artikkeli on vapaa käännös blogisti Shannon Loven artikkelista "To Save the World, How Many Would You Kill?", joka on julkaistu Chicago Boyz -blogissa 2.10.2010. Käännös on tehty ja julkaistu alkuperäisen kirjoittajan luvalla.)

Viime viikolla vietettiin kahta aivan erilaista merkkipäivää. Ensin torstaille 19.8. osui (yhdysvaltalainen) The Cost of Government Day 2010 (Valtion kustannusten päivä), joka kuvaa sitä päivää, jolloin kansalaiset ovat maksaneet valtion vuoden menot ja alkavat tuottaa jotain itselleenkin. Kahta päivää myöhemmin, lauantaina 21.8., vietettiin maailman luonnonvarojen päivää, joka puolestaa merkitsee vuoden aikana uusiutuvien luonnonvarojen käyttämistä kokonaisuudessaan, jonka jälkeen niitä käytetään loppuvuoden ajan enemmän kuin niitä uusiutuu.

Näiden kahden merkkipäivän osuminen samalle viikolle on tietenkin lähes puhdas sattuma, mutta on niillä kuitenkin paljonkin yhteistä. Jos oletetaan, että yhdysvaltalaiset valtion kustannukset edustavat melko hyvin keskimääräisiä valtion kustannuksia ja että valtion osuus talouden kokonaiskustannuksista vastaa melko hyvin sen osuutta uusiutuvien luonnonvarojen kulutuksesta, niin meidän on väistämättä huomattava, että ilman valtioiden kustannuksia maailman uusiutuvat luonnonvarat uusiutuisivat eli kasvaisivat enemmän kuin niitä kulutetaan vuosittain!

Valtiot siis vastaavat noin kahdesta kolmasosasta maapallon väestön kokonaiskulutuksesta, kun luonnonvarojen uusiutuminen riittää vastaamaan noin kahteen kolmasosaan samasta kokonaiskulutuksesta. Ilman valtioita ja niiden kulutusta puolet valtioiden kulutuksesta voisi korvautua yksityisellä kulutuksella — tai toisin sanoen maailman ihmisten yksityinen kulutus voisi kaksinkertaistua — ja silti maailman väestö eläisi tasapainossa luonnonvarojen uusiutumisen kanssa.

Tämä näennäinen ristiriita selittyy sillä, että valtiot ensinnäkin kuluttavat hyvin paljon täysin tarpeettomasti (esimerkiksi aseisiin, rajoihin, sotiin, byrokratiaan, sääntelyyn, jne.) ja toisekseen kaikki niiden kulutus on hyvin tehotonta verrattuna vastaavaan yksityiseen kulutukseen (esim. yhden mielikuvituksellisen, poliittisen muotin mukaan luodut terveys- ja koulutuspalvelut, kun yksityisesti tuotettuna palvelut vastaisivat aina asiakkaiden kulloisiakin moninaisia tarpeita).

Kolmanneksi valtioiden kulutus on monessakin mielessä lähes täysin vastuutonta. Siinä missä yksityinen kuluttaja joutuu elämään suu säkkiä myöten ja hänen kannattaa huolehtia omaisuudestaan sekä varoa aiheuttamasta vahinkoa muille, valtiolla ei moisia ”rajoitteita” ole. Valtio voi aina kuluttaa yli varojensa (sillä valtiolla ei ole omia varoja, ainoastaan takavarikointioikeus nykyisten ja tulevien kansalaisten varoihin), jättää omaisuutensa täysin heitteille tai välinpitämättömästi jopa tuhota sen (koska valtio voi aina hankkia uutta omaisuutta tai korjata vanhaa takavarikoimalla lisää kansalaisten varoja) sekä olla täysin välinpitämätön muiden omaisuuden suhteen (sillä mahdollisten vahinkojen syntyessä valtio voi yksipuolisesti määritellä itse korvausvastuun ja lisäksi rahoittaa sen kansalaisilta takavarikoiduilla varoilla).

On mielestäni kiistattoman selvää, että nimenomaan valtioiden olemassaolo on kollektiivisesti maailman suurin yksittäinen rasite luonnonvaroille ja ympäristölle. Tästä kertoo omaa karua, joskin vain anekdotaalista kieltään se, että maailman saastuneimmat paikat löytyvät järjestään totaalisimpien valtioiden alueilta: Kiinasta, Intiasta, entisestä Neuvostoliitosta…

Siksi onkin mielestäni nurinkurista, että hyvin monen ympäristöihmisen työkalupakin lähestulkoon ainoa sisältö on valtio ja sen kautta tavoiteltu lisäsääntely. Vaikka ympäristölainsäädännön historiasta löytyykin myös kirkkaampia hetkiä, kuten eri maiden ilmansuojelulait, puhdas totuus on se, että valtiot kuluttavat, tuhoavat ja saastuttavat enemmän kuin pelastavat.

Kaikki tähänastiset ympäristönsuojelun edistysaskeleet — ja enemmänkin! — olisivat olleet saavutettavissa myös valistuksen ja sopimusoikeudellisten menetelmien sekä yksityisomaisuuden ehdottoman suojan kautta, mutta vain valtioiden kautta on mahdollista ympäristönsuojelunkin nimissä rakentaa pysyvästi kuluttavaa, tuhoavaa ja saastuttavaa koneistoa. Juuri siksi jokaisen ympäristötietoisen valinnan tulisi olla valtion vastustaminen eikä suinkaan päinvastoin.

Allekirjoittaneen esitelmä ilmastopolitiikasta Ilmastofoorumi ry:n järjestämässä Ilmastoseminaari 2010 -tilaisuudessa 29.5.2010 Jyväskylässä: (klikkaa kuvaa)

Ilmastofoorumi ry järjestää vuosittaisen seminaarinsa tänä vuonna Jyväskylässä lauantaina 29.5.2010 klo 14-17. Ilmastoseminaari 2010 pidetään Jyväskylän yliopiston Agora-rakennuksen salissa Alfa ja se sisältää seuraavat esitelmät:

- fil.tri (geologia) Boris Winterhalter: Onko ilmaston lämpeneminen todella ihmisen aiheuttama – ellei niin mikä ilmastoa säätelee?
- FK (maantiede) Matti Virtanen, tuottaja: Kasvihuoneilmiöstä globaalimuutokseen – 30 vuotta maailmanlopun viestintää
- KTK Pasi J. Matilainen, puheenjohtaja: Ilmastopolitiikan teoria ja käytäntö

Esitelmien jälkeen käydään paneelikeskustelu. Tervetuloa!

Kuten esitelmäni otsikosta on havaittavissa, oma esitykseni käsittelee ilmastopolitiikkaa. En siis tule ottamaan kantaa ilmastotieteeseen, vaan poliittisiin perusteluihin ja toimenpiteisiin sekä teoriassa että käytännössä. Tarkoitukseni on osoittaa, että riippumatta ilmastotieteen totuudenmukaisuudesta, toteutettu ja suunniteltu ilmastopolitiikka on joka tapauksessa epätarkoituksenmukaista ja virheellistä.

Euroopan unioni on asettanut tavoitteekseen uusiutuvien energianlähteiden ja biopolttoaineiden käytön merkittävän kasvun. Näiden tavoitteiden laajemmasta asiayhteydestä voidaan olla montaa mieltä, mutta totta on ainakin se, että fossiiliset polttoaineet ovat ehtyvä luonnonvara ja jollain aikavälillä niille on löydettävä korvaavia hyödykkeitä. Biopolttoaineet ovat yksi merkittävä mahdollisuus fossiilisten korvaajiksi.

Siksi onkin merkillepantavaa, että EU:n tuki- ja tullipolitiikasta on muodostumassa huomattava este biopolttoaineiden käyttöönoton laajenemiselle. Voidaankin puhua ”vihreästä protektionismista”, jolla ei ole juurikaan tekemistä ympäristönsuojelun kanssa, mutta sitäkin enemmän EU:n sisäisten taloudellisten intressien suojelemisen kanssa.

Ensinnäkin maataloustuet ovat aina olleet suuria Euroopassa ja biopolttoaineiden tuotannon myötä tilanne on jatkunut. Toisekseen biopolttoaineiden jalostusta tuetaan julkisin varoin. Kolmanneksi EU:n ulkopuolella tuotettujen biopolttoaineiden pääsyä rajoitetaan tullein ja säädöksin. Biopolttoaineiden tuotantoa tuetaankin EU:ssa kaikkiaan neljällä miljardilla eurolla vuosittain, mikä tekee 0,74 euroa per etanolilitra ja 0,50 euroa per biodiesellitra.

Tämä kaikki on klassista protektionismia, jonka seuraus on aina sama: suojeltu teollisuudenala kyllä tekee voittoa ja kasvaa jonkun verran, mutta kilpailtuun tilanteeseen nähden hinnat ovat korkeammat sekä laatu heikompi.

Protektionismin kustannukset tulevat aina kuluttajien maksettaviksi, tarkemmin ajateltuna jopa kahteen kertaan. Ensin maksetaan korkeita tukia verojen muodossa ja sitten korkeita hintoja itse tuotteista. Tämä ei voi olla myös hidastamatta alan kasvua, tässä tapauksessa biopolttoaineiden käyttöönottoa, puhumattakaan oheisteknologioista, kuten biopolttoaineille paremmin soveltuvista moottoreista.

Kaiken lisäksi vihreällä protektionismilla on merkittävä kehityspoliittinen ulottuvuus, sillä koska biopolttoaineissa on viime kädessä kysymys maataloustuotteista, niiden vapaan kaupan rajoittaminen muiden maataloustuotteiden lailla käy kalliiksi maatalousvaltaisten kehitysmaiden ihmisille, sillä nämä eivät saa tuotteitaan kaupaksi eivätkä voi siten kasvattaa talouttaan.

Olisi jo korkea aika ottaa biopolttoaineet vakavasti ja lopettaa alan haittaaminen vain pienten piirien taloudellisia etuja suojelevilla protektionistisilla toimenpiteillä.

(Kirjoitus julkaistu alunperin Helsingin Sanomien mielipideosastolla sunnuntaina 28.3.2010, mutta julkaisen sen uudelleen tässä, koska HS ei julkaissut sitä verkossa.)

Riistä maapalloa tai kuole. Tämä ei ole uhkaus, vaan tosiasia. Joko ihminen ottaa maapallon luonnonvarat — kuten puut, öljyn, alumiinin ja atomit — ja muuntaa ne elämälleen välttämättömiksi asioiksi tai hän kuolee. Elääkseen ihmisen on tuotettava hyödykkeitä, joista hänen elämänsä on riippuvainen; hänen on tuotettava koteja, autoja, tietokoneita, sähköä ja niin edelleen; hänen on otettava luonto haltuunsa ja käytettävä sitä omaksi edukseen.

Tätä tosiasiaa ei voi paeta. Jopa ”jaloimpien” villi-ihmistenkin on hyödynnettävä luontoa tai tuhouduttava. Todellakin, vaikka henkilö ei itse tuottaisikaan mitään, elääkseen hänen on epäsuorasti ja loismaisesti riistettävä maapalloa saamalla elantonsa muiden ihmisten toimenpiteistä.

Lauantaina klo 20:30 - 21:30 vietetään vuosittaista Exploit the Earth -tuntia (jokainen voi mielessään kääntää sanan exploit mieltymystensä mukaan joko riistämiseksi tai hyödyntämiseksi; tässä yhteydessä se voi olla myös urotyö). Tapahtuman tarkoituksena on korostaa sitä, että maapallon ja sen luonnonvarojen hyödyntäminen on kaiken elämän edellytys.

Maapallon hyödyntämisen/riistämisen voi toki lopettaa, mutta se tarkoittaa itsemurhaa, aivan kuten itsemurha tarkoittaa käytännössä maapallon hyödyntämisen lopettamista.

Maapallon hyödyntämistä voi myös vähentää ja sitä kutsutaankin säästämiseksi. Esimerkiksi yritysten käyttämät raaka-aineet ovat niille kuluerä ja vapailla markkinoilla keskenään kilpailevat yritykset pyrkivätkin parantamaan voittojaan tuottamalla entistä vähemmällä entistä enemmän.

Erilaisten tuotantotapojen poliittinen tukeminen, sääntely ja kieltäminen rikkovat tämän terveen, luonnollisen markkinaprosessin ja aiheuttavat itse asiassa siten enemmän luonnon kulutusta kuin muuten tapahtuisi. Siksi luonnonystävän valinta on vapaa markkinatalous. Todellisia ratkaisuja ympäristöongelmiin ovatkin seuraavat:

1. Siviilioikeusistuimien käyttäminen yksityishenkilöiden ruumiin ja omaisuuden suojaamiseksi saastuttajilta. (Saasteilla tässä yhteydessä tarkoitetaan henkilöille tai heidän omaisuudelleen aiheutettua todellista pitkäaikaista fyysistä haittaa.)
2. Luonnonvarojen yksityistäminen, jolloin luonnonvarojen omistajilla on suuret taloudelliset kannustimet suojella kyseisiä luonnonvaroja.
3. Vapaa markkinatalous, jossa hallitukset eivät suosi mitään teollisuudenalaa millään perusteella.
4. Sen tunnustaminen, että ihmisellä on oikeus elää itsensä vuoksi ja käyttää luonnonvaroja elämiseensä.

Osallistu Exploit the Earth -tapahtumaan Facebookissa.

Lisäys: Toinen vastaava tapahtuma on Life Hour, mutta ainakin itse jätän sen väliin, sillä se kannustaa valaistuksen tuhlaamiseen. Tunnetumpaan Earth Hour -tapahtumaan osallistuville on kehitetty jatkotapahtumaksi Caveman Week, jolloin ei tarvitse tyytyä vain yhden tunnin mielenilmaisuun!