Lähikaupan tarjonta on hieman erilaista täällä kuin siellä kotona. Varsinkin kun tuo kadun toisessa päässä oleva lähikauppa on Tesco-supermarketti. Ihan kätevän etäisyyden päässä kyllä, siinä kun on vielä apteekitkin ja kaikki samassa, parin sadan metrin lyhyt kävely yhteen suuntaan. Sieltä nyt saa sitten kaikkea mitä voi ruokakaupasta odottaa löytävänsäkin, viinit ja viinat mukaanlukien, unohtamatta tietysti vahvoja oluita. Mikään tavaratalo se ei sentään ole, lähimmälle sellaiselle, nimittäin John Lewisille, on jopa vartin kävelymatka keskustaan päin.
Hedelmät, vihannekset ja irtoleipomotuotteet myydään kappaletavarana eikä painon mukaan. Esimerkiksi joku päärynä taisi olla 43 penceä. Eli kannattaa surutta valita mukaansa suurimmat. Kalliita päärynöitä muuten, kun 400 grammaa puolivaaleaa viipaloitua leipää maksaa 24 penceä.
Tesco-tuotteita (eli paikallista Pirkka-kamaa) on aika paljon, on jopa Tesco-olutta ja ei siinä vielä kaikki, vaan on useita erilaisia Tesco-oluita. Meinasin jo maistaa Tesco Value Lageria, mutta en viitsinytkään, kun huomasin sen olevan kahden prosentin lelukaljaa. Niin, Tesco-tuotteita on kahdenlaisia, nimittäin tavallisia ja Value-tavaraa, eli halpaa ja erityisen halpaa.
Väkevämpien juomien osastolla en ole toistaiseksi kummoisesti norkoillut, mutta ohikulkiessani huomasin mm. alle parin punnan punaviinipullot (minkähänlaista kuravettä lie) ja että 37% 350ml vodkapullo maksaa vajaat neljä puntaa, olikohan kolme ja puoli. Tesco-vodkaa tai -viiniä ei sentään tainnut olla. :)
Avasin tänään pankkitilin The Royal Bank of Scotlandissa. Loppujen lopuksi varsin kivuton toimenpide, kolmen vartin jonottamista lukuunottamatta. Jonokin muodostui pääasiassa uusista opiskelijoista, jotka kaikki olivat avaamassa pankkitiliä. Olin hieman varautunut, että näinköhän tämä sujuu, varsinkin kun kämppikseni Andrea kertoi omasta ja kavereidensa kokemuksista. Andrea oli tarvinnut kolme erillistä käyntiä, kun pankki oli vaatinut aina vain enemmän papereita. Eräs Andrean opiskelukaveri puolestaan on yrittänyt saada tiliä jo kolme viikkoa, vieläkin vaiheessa.
Kaikki pankit eivät edes halua avata tiliä vaihto-opiskelijoille. Eivät ilmeisesti tuota tarpeeksi voittoa. Sitten niissä pankeissa, jotka tähän suostuvat, yleinen kompastuskivi on osoitteen oikeaksi todistaminen (address verification). Tämä siis koskee meitä, joilla ei ole kirjallista vuokrasopimusta, eli alivuokralaisina asuvat. Yksityinen alivuokralaissopimus ei edes kelpaisi pankeille, sellaisenhan voi tekaista. Käytännössä lähes ainut tapa tällaisella henkilöllä todistaa osoitteensa on esittää jonkinlainen osoitteeseen saapunut lasku (utility bill). Andrea selvisi tästä, koska oli ottanut British Telecomin puhelinlinjan ja Internet-liittymän.
Minä en mitään puhelinliittymiä ollut ottamassa eikä Virgin Mobilen Pay as you go -kännyliittymästäkään paperilaskua kotiin tule. Kuukausilaskutuksella ei kuulemma kännyliittymää edes saa täällä, ellei asu ainakin yli vuotta maassa ja ole jo asunut kuutta kuukautta. Selvisin kuitenkin ongelmasta esittämällä kotimaan pankistani juuri tulleen tiliotteen, jossa näkyi selkeästi osoite, vaikka se suomeksi olikin, sekä Postin ilmoituksen osoitteenmuutospalvelun voimaanastumisesta, vaikka sekin oli tietysti suomeksi. Mitään muuta minulla ei ollut esittää, joten vähän jännitin, mutta onnistuihan se.
Esitin myös kotimaan pankista ottamani suosituskirjeen, mutta jäi epäselväksi, oliko siitä hyötyä vai ei. Eivät he sitä ehtineet ainakaan kysyä, kun löin sen pöytään heti kättelyssä passin ja muiden papereiden kanssa.
Kämpästäni en etukäteen tiennyt juuri mitään, erilaisia ennakko-odotuksia lukemieni tarinoiden ja kuulemieni juttujen perusteella sen sijaan oli sitäkin enemmän. Mutta kuten aiemmin sanottua, vuokra on aika tyyris, joten tiettyä tasoa on lupa edellyttää, enkä nyt tämän nähtyäni uskokaan, että tänne etanoita tai hiiriä mönkisi sisälle.
Ensinnäkään, toisin kuin yleisesti väitetään kaikissa brittiasunnoissa olevan, täällä ei ole kokolattiamattoa, ei edes WC:ssä, vaan aivan tavallista parkettia tai muuta kovapintaista lattiamateriaalia. Tämähän on ihan positiivista, kaikkihan tietävät miten mukava sisäilma on paikoissa, joissa on kokolattiamatto.
Toisekseen, vesihanoja lavuaareissa on vain yksi, eli ilmeisesti brittiläisittäin epätavallisesti sekä kylmä että kuuma vesi tulee samasta hanasta. Vessan vesihanassa kyllä on se huono puoli, että kylmä ja kuuma vesi tulevat eri puolilta hanaa, kahtena eri valumana. Lämmintä (eli Kuumaa ja kylmää sekaisin) vettä käyttäessään saa siis olla tarkkana, ettei polta sormiaan.
Suihku onkin sitten jo oma hommansa. Suihku on ammeen päällä ja seinällä on kytkintaulu, josta voi valita suihkun paineen (flow) ja lämpötilan sekä nappia painamalla kytkeä sen päälle. Kovimmallakaan paineella vettä ei tule kovin paljoa saati sitten kovaa ja lämpötilan valinta toimii mielivaltaisesti. Useimmiten tulee joko liian kuumaa tai liian kylmää vettä. Eikä suihku toimi ensinkään, ellei siihen käy ensin kytkemässä virtaa siivouskomeron seinässä olevasta punaisesta kytkimestä. Suihkun jälkeen virta pitää kytkeä pois, ettei sähköä kulu hukkaan.
Muutenkin joka paikka on täynnä kytkimiä. Yksikään pistorasia ei toimi ennenkuin napsauttaa sen viereisestä kytkimestä päälle. Sama pätee hellaan ja uuniin, keittiön seinällä on kaksi punaista kytkintä, joiden alla lukee 'cooker', toisesta virta hellaan, toisesta uuniin. Television seinäkytkintä ei sentään kytketä pois käytön jälkeen, koska se on vaikeassa paikassa, muut kyllä. Onkohan näillä paikallisilla jokin juttu miljooniin eri kytkimiin? Ihme kun vesihanojakin ei tarvitse erikseen kytkeä päälle, tai ettei valokatkaisimille ole vielä erikseen omia virtakytkimiä.
Huoneiston sisälämpötila on kutakuinkin sama kuin ulkolämpötila. Tämä johtunee siitä, ettei lämmitystä käytetä vielä lainkaan, kun 16-17 astetta on aivan riittävä lämpötila elämiseen. Talossa on kuitenkin sähkölämmitys, jokaiselle lämpöpatterille tietysti oma virtakytkimensä seinässä. Olohuoneessa on sähkötakka, sitä pidettiin yhtenä iltana päällä, kun oli erityisen kylmää. Pikkuhiljaa alkaa kuitenkin tottua lämpötilaan, eikä jalkoja ja käsiä enää palella jatkuvasti. Villasukat unohtuivat Suomeen kyllä, sen huomasin jo.
Tulipas valitettua. Ei tämä kuitenkaan käsittääkseni huonoimmasta päästä ole, ja olen ihan tyytyväinen tähän asti, osittain jopa positiivisesti yllättynyt. Sijainti nyt on mitä on, 25 minuuttia kävellen keskustaan ja vähintään saman verran King's Buildingsille, jossa tiedekuntani sijaitsee, mutta kaikkeahan ei siis voi saada. Onhan tämä oma huoneenikin ihan hyvä. Tilava, sisältää 120cm leveän sängyn, lipaston, pöydän ja tuolin sekä verrattain mittavan vaatekomeron, jonka liukuovet ovat suunnattomia peilejä. Lisäksi talo on todella hyvännäköinen sekä sisältä että ulkoa. Kun vaan saisin hankittua sen digikameran, niin ottaisin kuviakin.
Kämppikset ovat ihan mukavaa väkeä. John (28v.) ja Maria (28v.), vuokraisäntäni ja -emäntäni, ovat Englannista lähtöisin ja työssäkäyviä ihmisiä. Heitä en tosin ole nähnyt sitten tiistai-illan, minne lie lähteneet. Paikallisiin oloihin minua on tutustuttanut täällä kuukauden asunut Andrea (27v.), kanadalainen vaihto-opiskelija. Olen siis talouden kuopus, mutta eiköhän tässä pärjätä.
Matka Edinburghiin oli varsin mielenkiintoinen kokemus, varsinkin kun valitsin matkareittini säästömielessä. Ei siinä kyllä ihan niin käynyt, ylimääräisiä kustannuksia kertyi yllättävän paljon. Ai että olisi pitänyt kävellä taksin sijasta? Huh, kävelkää itse niiden kamojen kanssa. Matkatavaroita tosin olisi voinut miettiä tarkemminkin.
Eli lähdin maanantai-iltapäivänä Jyväskylästä junalla Turkuun salkun, rinkan ja ison kassin kanssa. Otin asunnoltani taksin Jyväskylän Matkakeskukseen, joten en ollut vielä ehtinyt tuskastua tavaroihini, mutta Turun satamassa niitä kanniskellessani aloin jo epäillä, että olikohan kaikki mukaantullut sittenkään tarpeellista.
Olin aika tyytyväinen, kun sain vihdoin tavarat hyttiini. Laiva starttasi iltayhdeksältä. Sitten lähdin palloilemaan ympäri laivaa, ja sainpa jopa syödäksenikin aika ison sämpylän. Edellinen ruokailu olikin ollut Jyväskylässä Hesburgerilla, eikä se tunnetusti pitkäksi aikaa nälkää vie. Lisäksi otin taxfreestä siiderin, pelailin vähän peliautomaateilla ja voittorahoilla nautin vielä pari tuoppia tanssiravintolassa ennen nukkumaanmenoa. Mutta kun hyttini oli autokannen alapuolella ja lähes moottoritilan vieressä, ei siitä nukkumisesta kovin paljoa tullut. Mahdoton tärinä ja jytinä jatkuvasti piti aika hyvin hereillä, hieman taisin torkahdella. Aamulla kävin vielä ostamassa taxfree-myymälästä Stephen Kingin ja Peter Straubin Pimeyden Talo -kirjan. Se ainakin oli nerokas veto.
Laiva saapui Tukholmaan klo 6:30 paikallista aikaa. Tukholmassa viimeistään matkatavarat alkoivatkin sitten käydä hermoille. Kävelin Viking Linen terminaalista Slusseniin vesisateessa, mikä ei kovin paljoa mieltä ylentänyt siinä vaiheessa. Slussenista tietä kysyttyäni jatkoin matkaa metrolla T-Centraleniin, mutta ei sekään helppoa ollut: luottokortilla eivät myyneet yksittäistä metropilettiä, vaan piti ensin nostaa automaatista rahaa ja sitten ostaa lippu.
Metrossa en sentään onnistunut kämmäämään ja löysinkin pian itseni T-Centralenista ja sitten Cityterminalenista, josta pääsisin lentokenttäbussilla Skavstaan. Saavuinkin kätevästi bussin lähtöportille noin viisi minuuttia edellisen bussin lähdettyä puoli kahdeksalta, joten pääsin vartomaan seuraavaa, kello yhdeksän bussia. Siinä odotellessa ehdin sentään syödä taas kinkkusämpylän ja juoda aamukahvit, ostaa lipun bussiin, vaihtaa aiemmin automaatista nostamani kruunut punniksi ja lukea Pimeyden taloa. Ilmeni, että kirja oli jatko-osa samojen tekijöiden lähes 20 vuotta vanhalle kirjalle nimeltä Talismaani. Enpä ollut sitä lukenut.
Bussi tuli ja lähti ajallaan. Matkaa Skavstan kentälle oli reilu 100km eli noin 80 minuuttia. Ehdin siis hyvin taas paneutua kirjaani. Perillä kentällä olin noin klo 10:20, jolloin odottaminen vasta alkoikin. Lentoni lähtöaika oli 15:05, joten lähtöselvityksen avautumiseen oli aikaa vielä lähes kolme tuntia, minkä ajan olin vielä sidottu matkatavaroihini. Tarkoittaa sitä, että istuin kamojeni vieressä aulassa ja luin lisää Pimeyden taloa.
Kun lähtöselvitys avautui, en jaksanut ensimmäisenä rynnätä sinne, mutta olin kuitenkin yhdeksäs. Luin jostain, että RyanAirilla koneen paikat eivät ole määrättyjä, vaan koneeseen pääsee sitä aiemmin, mitä aiemmin tulee lähtöselvitykseen ja paikkansa saa valita itse. Siksi olin tyytyväinen tästä alhaisesta numerosta ja odotusajastani. Muuten lähtöselvitys olikin vähän ikävä, rinkkani ja laukkuni kun painoivat yllättäen yli 28 kiloa, mikä oli 13 kiloa yli sallitun rajan. Ilmankos ne tuntuivatkin vähän raskailta. Onneksi salkkuni oli vain nelikiloinen, joten minun tarvitsi maksaa vain kymmenestä kilosta ylipainoa. Jotenkin summaksi tuli vain 240 kruunua, vaikka kaikissa papereissa luki, että jokainen lisäkilo maksaa kuusi euroa. Ei hirveän paha siis.
Lähtöselvityksestä selvittyäni aikaa koneen lähtöön oli vielä puolisentoista tuntia. Oli siis vielä hyvin aikaa käydä syömässä päivän toinen sämpylä ja lukea hieman. Sitten olikin aika mennä turvatarkastuksen läpi odotussaliin. Ennen tarkastusta laitoin mielestäni kaikki tavarani salkkuun, kännykän, lompakon ja avaimet nimittäin. Salkun ja takin laitoin sitten hihnalle ja marssin tyytyväisenä portin läpi. Portti alkoi tietenkin ulvomaan ja minut kutsuttiin lähempään tarkastukseen. Rannekello ja vyönsolkihan ne minut käräyttivät. Auts.
Hieman vielä odottelua ja sitten päästiin koneeseen, ensiksi lähtöselvityksestä numeron 1-65 saaneet, eli minä mukaanlukien. Otin vasemmanpuoleisen ikkunapaikan siipien etupuolelta, eli täydellinen näkymä ikkunasta. Minua oli etukäteen peloteltu lentopelolla, olihan tämä ensimmäinen reissuni ja vieläpä halpalentoyhtiöllä, mutta pikemminkin olin innoissani kuin pieni eläin. Oli mukavaa katsoa, miten maisemat muuttuivat matkan varrella. Ruotsi oli mäkinen, metsäinen, järvinen, jokinen, vihreä ja siellä täällä peltoinen. Norja taas oli enemmänkin mäkinen, vuorinen, laaksoinen, vuonoinen, tummempi ja kivisempi kuin Ruotsi. Sitten tulikin paljon vettä. Vesi oli aika jännän näköistä korkeuksista, se oli liikkumattoman ja ryppyisen näköistä, kuin jää. Pilvet puolestaan olivat yläpuolelta katsoen varsin kauniita, tosin ovathan ne usein alhaaltapäinkin. Varsinkin silmänkantamattomiin ulottuva, kumpuileva pilvimassa oli kirjaimellisesti häikäisevä näky. Niin muuten, erotin melko hyvin Ruotsissa vielä hieman pilvien yläpuoleltakin jopa voimalinjat sähköjohtoineen.
Kun ison veden yli oli päästy, maisema oli täysin erilainen. Kaupungit olivat suurempia ja niiden ulkopuolella oli vain peltoja toisensa perään. Koko maa oli yhtä suunnatonta peltojen tilkkutäkkiä. Siellä täällä näkyi metsiä, mutta nekin olivat reunoistaan suoraviivaisia ja muutenkin istutetun näköisiä. Yhtään luonnollisen näköistä metsikköä en nähnyt. Vesistöt olivat vähäisiä ja nekin harvat näyttivät vedeltään enemmänkin ruskeilta kuin sinisiltä. Korkeuserojakin oli jonkun verran, ilmeisesti jopa vuoria, vaikkakin lähes suoraan ylhäältäpäin korkeuseroista on vaikea tarkkaan sanoa. Luulen nähneeni matkalla myös Edinburghin. Laskeuduimme Glasgow'n Prestwickin lentokentälle viitisentoista minuuttia aikataulusta edellä, noin klo 16:10 paikallista aikaa.
Siellä sitten kohtasinkin reissun suurimman vastoinkäymisen. Bussikuskit nimittäin eivät laskeneet kyytiin, kun näkivät miten paljon tavaraa oli mukana. Muutkin saivat kokea saman karvaan kohtalon. Eihän siinä sitten muu oikein auttanut, kuin ottaa taksi. Kysyin taksilta hintaa Glasgow'hin ja summa, neljäkymmentä puntaa sai silmäni hämmästyksestä pyöreiksi. Kerroin olevani menossa Edinburghiin Glasgow'sta linja-autolla, jolloin taksikuski tarjoutui ajamaan suoraan Edinburghiin 95 punnalla. Tässä vaiheessa viimeistään minun olisi pitänyt tajuta, että Glasgow ei taidakaan olla kovin lähellä. Pyysin kuskia viemään minut kuitenkin Glasgow'n asemalle. Matka kesti peräti 50 minuuttia. Liikenne näytti kyllä kieltämättä hassulta, vasemmalla kun ajettiin. Eikä siinäkään mitään, mutta liikennevaloihin pysähtyneistä autoista lappasi jatkuvasti porukkaa ulos keskellä tietä. Ajoitus bussiasemalle osui sikäli kohdilleen, että pääsin suoraan Edinburghiin 10 minuutin päästä lähtevään linja-autoon, hintaa neljä puntaa.
Edinburghiin oli matkaa noin 80km, joten välistä maisemia katsellessani ja kirjaa lukiessani matka taittui yllättävänkin nopeasti. Perillä, siinä iltaseitsemän pintaan, sitten alkoikin ihmetteleminen, mitenkähän pääsisin uuteen asuntooni. Kyseltyäni ohikulkijoilta päädyin jälleen taksikyytiin. Parikymmentä minuuttia ja muutaman punnan köyhempänä jo sitten soitinkin kämppäni ovikelloa. Rättiväsyneenä tutustuin pikaisesti kämppiksiini, kävin kaupassa, söin ja painuin petiin. Kutakuinkin parikymmentä tuntia siihen reissuun meni, rahoja en nyt jaksa edes laskea.
Nyt on läksiäisjuhlat ja viikonloppu takana, edessä siintää lähtö kohti Edinburghia. Palaan taas asiaan, kunhan seuraavan kerran pääsen nettiin. Milloin ja missä se sitten onkin.
Passikuviakin tarvitaan ilmeisesti vähän joka paikkaan siellä perillä. Jossain paperissa kehotettiin tuomaan jopa neljä passikokoista kuvaa, joskaan en enää muista mikä paperi se oli. Tämähän olisi valokuvaamossa tullut kalliiksi, onneksi kaveri riensi hätiin digikameransa ja erittäin hyvän tulostimensa kanssa. Paksulle valokuva-arkille tulostettuna kuvia ei erota mitenkään "oikeista" silmin katsottuna. Kiitoksia Pynnösen Terolle tästä. :)
Kävin noutamassa pankistani suosituskirjeen tänään, jotta saisin sitten avattua pankkitilin itselleni Skotlannissa. Kaikissa lukemissani ohjeissa kun näin kerran kehotettiin. Jos joku nyt sanoo, että se ei olisi ollut pakollista, niin jopas kiroilen, sillä hintaa mokomalle A4:lle tuli 41€. Tosin siihen tarvittiin kaksi pankkivirkailijaa ja puoli tuntia, joten kai se on ihan kohtuullinen heidän tekemäänsä työhön nähden.
Tuoreessa opiskelija-asuntosäätiöiden lehtisessä "Peiton Paikka" oli viimevuotisen Edinburghissa käyneen vaihdokkaan vaihtokertomus asumisen kannalta. Hän oli kaverinsa kanssa lähtenyt paikan päälle pari viikkoa ennen opintojen alkua kämppää etsimään. Niin, olisihan sen tietysti noinkin voinut hoitaa, olisi ainakin nähnyt millaista paikkaa on vuokraamassa.
Kirjoittaja myös pelotteli paikallisten asuntojen kylmyydellä ja huonolla kaasulämmityksellä. Ei muka voi nukkua ilman makuupussia peiton alla ennen huhtikuuta, kun aamulla saattaa olla sisällä lämmintä vain +7 °C ja hengitys huuruta... No, taidan varoiksi ostaa kaverilta hänen tarpeettoman makuupussinsa, hyvinhän tuommoisen rinkkaan sitoo.
Taas jotain, mitä ei älynnyt ottaa huomioon. Eli kun lähetin vuokraisännälle rahaa verkkopankin kautta, siis maksoin depositin (vakuusmaksu) £250, niin hänen tililleen oli tullut vain noin £244. Ilmeisesti minun olisi pitänyt valita verkkopankista, että maksan kaikki kulut, vaikka omankin pankin kuluissa oli ihan riittävästi, melkein seitsemän euroa... Ahh...
Siirsin tämän päiväkirjan yliopiston palvelimelta uudelle domainilleni. Muutan vielä ulkoasua jonkun verran ja pitää laittaa se lähtöpäivälaskuri uudelleen pelitykseen.