Siirryn huomenna keskiviikkona neljaksi viikoksi Suomeen joululomailemaan, joten tama blogikin jaa todennakoisesti tuoksi ajaksi tauolle. Joo, tiedan, luennot paattyy vasta perjantaina, mutta eihan se nyt ketaan haittaa jos pari luentoa ja tutoriaalia jaa minulta valiin... Etukateisena uudenvuodenlupauksena voisi sanoa, etta pyrin sitten ensi vuonna kirjoittamaan vahan enemman ja vahan kattavammin paikallisesta elamasta ja ehkapa vahan muualtakin.
Kyllä se joulu näemmä on tulossa tännekin. Tänäänkin näin jo ensimmäisen joulupukin kävelevän vastaan Teviotin edessä, ja joulukuusia on ollut myynnissä joulukuun ensimmäisestä päivästä lähtien. Yritetäänkö täällä ihmiset saada kuluttamaan kaksi kuusta per joulukausi? Eihän tänään ostettu kuusi mitenkään elä aattoon, saati sitten loppiaiseen asti. Outoa.