Posts Tagged ‘kommunismi’

Suomi on puoliksi kommunistinen :-(

Keskiviikko, Lokakuu 8th, 2008

(Julkaistu alunperin vaaliblogissa 8.10.2008.)

Tänä vuonna tuli kuluneeksi 160 vuotta Karl Marxin Kommunistisen Manifestin (wiki) julkaisemisesta. Valitettavasti se on edelleen varsin ajankohtainen asiakirja. Itse asiassa nykyisen talouskriisinkin ainekset on siihen kirjattu.

Aloitetaan kuitenkin kevyesti. Manifestin tunnetuin kohta lienee sen toisen osan lopussa oleva kymmenen kohdan kommunistinen ohjelma. Tutkitaanpas sitä hieman, ja pisteytetään nyky-yhteiskunta sen mukaan siten, että jos kohta on toteutunut, siitä tulee 10 pistettä, osittaisesta toteutumisesta 5 pistettä, muutoin nolla. Koska kohtia on kymmenen, maksimipistemäärä on tällöin 100. Täysillä pisteillä yhteiskunta olisi siis 100% kommunistinen. (Ao. kohdat Wikipediasta.) (lisää…)

Tätä et lukenut lehdestä.

Torstai, Kesäkuu 14th, 2007

Yhdysvalloissa, tuossa pahan tyyssijassa, itsessään Suuressa Saatanassa, on julkistettu muistomerkki kommunismin sadalle miljoonalle (100.000.000) uhrille. Pidettäköön tässä yhteydessä yhden minuutin hiljainen hetki heidän muistolleen. Sen jälkeen aiheesta lisää voi lukea täältä.