Äänioikeusikärajan alentaminen 16 ikävuoteen on ilmeisesti nousemassa yhdeksi kunnallisvaaliaiheeksi, vaikka käsillä olevissa vaaleissa valitut eivät siihen millään tavoin voikaan vaikuttaa. Hyvän puheenvuoron omalla tahollaan tässä vaaliblogipalvelussa aiheesta käytti Teemu Lahtinen (PS) ja asiaa kommentoivat ainakin myös Kasvi (vihr.) ja Aaltonen (vihr.).

En ala toistamaan Lahtisen hyviä perusteluita äänioikeusikärajan alentamiselle, tyydyn vain toteamaan, että muutos on kannatettava. Sen sijaan kritisoin erästä yleisesti käytettyä perustelua ikärajan alentamiselle.

Itse asiassa koko ideahan lienee virinnyt siitä, että nuoret, siis jo nykyisin äänioikeutetut nuoret aikuiset, äänestävät poliittisten päättäjien mielestä liian vähän. Ikärajan laskua on ehdotettu keinoksi, jolla nuoret tottuvat äänestämään enemmän, kun saavat äänioikeuden nuorempina. Tähän en voi millään yhtyä.

Nuorten äänestämättömyys johtuu usein siitä, että heitä (meitä!) ei yksinkertaisesti joko kiinnosta tai he eivät koe äänensä vaikuttavan suuntaan tai toiseen. Jälkimmäistäkään ei tarvitse ihmetellä, sillä nuoret aikuiset ovat koko ikänsä eläneet maassa, jossa hallitukset ja päättäjät vaihtuvat säännöllisesti, mutta politiikan suunta ei juuri muutu. Riippumatta siitä ketkä ovat hallituksessa ja ketkä oppositiossa, aina vain jatketaan sillä samalla konsensuspolitiikan iki-ihanalla linjalla: kaikkea hyvää kaikille, erityisesti omille suosikkiryhmille, kunhan mikään ei vain liikaa muutu.

Sitten on tietenkin vielä se, että poliitikot välttelevät vastuuta viimeiseen asti. Jos ei muuten, niin ollaan ainakin sanomatta yhtään mitään, vaikka suu käykin jatkuvasti, jotta kukaan ei vain loukkaantuisi tai hermostuisi. Vaihtoehtoisesti tehdään älyvapaita sääennustuksia vuosisadan loppuun (jolloin asianomaisia ei voi enää sormella osoitella vaikka pieleen menisikin) vaikka vain seuraavan kolmen kuukaudenkin ennusteet menevät yhä täysin puihin. (Mistä lähtien valtioneuvoston kanslian strategiaraporteista on muuten tullut poliittisia pamfletteja?)

Hyi olkoon, tai kuten 2-vuotias poikani sanoisi: “Yäk!” Ei ihme, ettei moniakaan nappaa.

Sitä paitsi, entä sitten? Jos nuoret (tai ketkä tahansa muut) eivät halua äänestää, niin olkoot äänestämättä. Tietysti äänestysaktiivisuuden lasku alle puoleen väestöstä voi herättää legitimiteettihuolia päättäjien keskuudessa, mutta niin pitääkin. Jos kansalaiset eivät halua osallistua yhteiseen päätöksentekoon, voidaan aiheellisesti kysyä, että pitäisikö asioista nykyisessä laajuudessa edes päättää yhteisesti, vai voisivatko ja haluaisivatko kansalaiset kuitenkin hoitaa ihan itse omat asiansa. Itse tietenkin kannatan jälkimmäistä vaihtoehtoa.

Lopuksi kuriositeettina Sosiaalisen Vaalikoneen tämänhetkiset tulokset äänioikeuskysymykseen:

(Kysymystä ja siihen tulleita vastauksia pääsee tarkastelemaan tämän linkin takaa, jos on kirjautunut Facebookiin.)

Minuakin houkuteltiin mukaan. Luvattiin jopa lainata iso summa rahaa liittymismaksua varten, jos vain lähtisin. Täytyy myöntää, että houkutuksen tunne oli olemassa, vaikka järki sanoikin, että turpaan siinä tulisi, ja jollei tulisi, niin voitetut rahat olisivat ihan oikean rikollisen huijauksen tuloksena joltain muulta pois. Kyseessä oli siis lose-lose -tilanne, voit vain hävitä. (Paitsi tietysti jos rikoksella saatu hyöty ei tuota moraalisia dilemmoja.)

Sen “entäpä jos sittenkin” -tunteen voimaa ei tule väheksyä. Ymmärrän kyllä, jos joku sen tunteen paineen alla murtuu ja lähtee mukaan johonkin, josta järki sanoo ihan muuta. Järjen ääni vain häviää tällaisessa tilanteessa yhtä herkästi kuin pieru Saharaan.

Ihmisissä on sellainen valuvika, että kun todella tahdotaan jotain, niin ollaan helposti valmiita tarttumaan hentoisiinkin oljenkorsiin sen saavuttamiseksi. Meillä ei kuitenkaan ole Lelumaan Niksun Taikatiukua kertomassa meille mikä on väärin ja mikä ei. Meidän on vain opittava yrityksen ja erehdyksen kautta. Wincapitan tapauksessa ihmisten motiivina oli raha ja sillä saatavat asiat, ja useimmille ahneus kostautui ikävällä tavalla. Motiiveja voi olla myös muita, ja tästä pääsemmekin varsinaiseen asiaan.

Jotkut ihmiset pitävät ydinvoimaa ratkaisuna energiaongelmiin ja toivovat sen lisärakentamista. Toiset ovat vuosikymmeniä haikailleet Vuotoksen ja Kollajan altaiden perään. Kolmannet haluavat tuuli- ja aurinkovoiman laajamittaista käyttöönottoa. Neljännet vihaavat citymaastureita ja haluaisivat päästä niistä eroon. Viidensien mielestä tuloerot ovat vakava yhteiskunnallinen ongelma, joka tulisi ehdottomasti ratkaista tulonsiirtoja lisäämällä. Varsin sekalainen seurakunta, eikö vain?

Kaikilla heillä on kuitenkin kaksi asiaa yhteistä. Ensimmäinen on vaikeasti saavutettavissa oleva tavoite, joka on usein verrattavissa winclubilaisen toiveeseen riskittömästä äkkirikastumisesta. Toinen on sama oljenkorsi, nimittäin ilmastonmuutos, ja vieläpä ihmisen aiheuttama sellainen. Se on täydellinen, jopa ihana tekosyy: mediaseksikkyyttä riittää enemmän kuin laki sallii, eikä vastakkaisia mielipiteitä hyväksytä. Se on kuin lahja taivaasta kaikille, joilla on mikä tahansa poliittinen agenda, jonka toteuttamiseen tarvitaan joko veronmaksajien rahoja tai valtiollista pakkokoneistoa.

Tästä syystä Suomen eduskunnasta ei löydy yhtään puoluetta, joka kyseenalaistaisi ilmastonmuutospropagandan. Jokainen puolue ottaa sen avosylin vastaan, koska se on paras saatavilla oleva keino saada omia tavoitteita läpi. Ei haittaa, vaikka muutkin puolueet voivat sen avulla ajaa omia tavoitteitaan. Tärkeintä on, että omille äänestäjille on tarjota yhä uudelleen uusia saavutuksia ja onnistumisia. Vallanpitäjille ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos, oli se sitten totta tai ei, on win-win. Meille muille se on tie orjuuteen.

Tutkimuksessa ei yllättäen — toisin kuin uutisoinnista voisi päätellä — olekaan esitetty kysymystä “kannatatko teattereiden julkisen tuen lisäämistä!” Sen sijaan väittämät ovatkin muotoa “Yhteiskunnan tulisi tukea teattereita nykyistä enemmän, jolloin lippujen hinnat voisivat laskea jonkun verran.” Jos elämä olisi amerikkalainen television lakisarja, tässä vaiheessa puolustusasianajaja ponnahtaisi kärppänä pystyyn ja huutaisi kurkku suorana vastalauseen, huomauttaen syyttäjän johdattelevan todistajaa.

Voisin kuvitella tuloksen olevan hieman erilainen, jos kysyttäisiin esimerkiksi kannatusta sille, että teatterissa käymättömät kansalaiset pakotetaan verojen kautta vasten tahtoaan tukemaan teatterissa käyvien harrastusta. Huomautettakoon, ettei minulla ole mitään kyseistä taidemuotoa vastaan. En vain pidä siitä, että automarketin kassalla työskentelevä kolmen lapsen yksinhuoltaja Maija Meikäläinen laitetaan maksamaan palveluista, joita hän itse ei välttämättä koskaan käytä.

Lisäys. Huomasinpas vasta jälkikäteen tuon kolmannen väittämän, “Yhteiskunnan ja teatterissa kävijöiden tulisi yhdessä rahoittaa yhtä paljon teatterien toimintaa, jolloin hinnat jonkin verran nousisivat,” joka ilmeisesti korvaa vaihtoehdon “yhteiskunnan tukea tulisi laskea” ja implikoi, että yhteiskunta jo tällä hetkellä kustantaa yli puolet teattereiden kustannuksista. Eipähän tarvitse sitäkään osuutta enää pohtia, vaikka selvisikin tavallaan välikäden kautta.

Suomeen perustuslakituomioistuin

On jo pitkään ollut tiedossa, että Suomesta puuttuu yksi merkittävä oikeusvaltion elementti, nimittäin perustuslakituomioistuin. Jo peruskoulussakin opetettavaan valtiovallan kolmijakoon kuuluu lainsäädäntövallan, toimeenpanovallan ja tuomiovallan selkeä erottaminen toisistaan. Tämä ei kuitenkaan Suomessa toteudu perustuslain kohdalla, sillä sen säätää ja sitä tulkitsee käytännössä sama elin, eduskunta ja sen perustuslakivaliokunta. Nk. Tehy-lain kohdalla tämä epäkohta käy erittäin räikeäksi, jos valiokunta toteaa selkeästi perustuslakia rikkovan lain sen mukaiseksi.

Hallituksen esittämän pakkokeinolain myötä sairaanhoitajien palkkakiista nousee aivan uudelle tasolle. Kyse ei ole enää vain työtaistelusta, vaan kansalaisten perusoikeuksista sekä Suomen tasavallan perustuslaillisuudesta. Tämä laki on niin räikeästi väärin, että sitä esittänyt hallitus tulisi hajoittaa. Se on niin väärin, että sen hyväksyvä eduskunta tulee hajoittaa. Tällaisten tapausten estämiseksi Suomeen tulee perustaa sekä lainsäädäntö- että toimeenpanovallasta riippumaton perustuslakituomioistuin muiden oikeusvaltioiden tavoin.

Tuhansien ja taas tuhansien Suomen miesten ja naisten lailla minäkin olen valalla vannonut rauhan ja sodan aikana puolustavani isänmaani laillista valtiojärjestystä sekä valtakunnan laillista esivaltaa. Perustuslain vastaisen lain hyväksyviä valtiopäiviä en voisi sellaisena pitää.

McKitrick perustelee tätä T3-veroa sillä, että ilmastomallien ja YK:n ilmastopaneelin mukaan ihmisen aiheuttama ilmaston lämpeneminen näkyisi voimakkaimmin ja nopeimmin juurikin trooppisessa troposfäärissä, eli alimmassa 16-20km paksuisessa ilmakehän kerroksessa kaksikymmentä leveysastetta päiväntasaajan molemmin puolin. Jos siis ihminen kasvihuonekaasuillaan lämmittää ilmastoa niin paljon kuin väitetään, vero nousee pian hyvin korkeaksi. Jos taas ilmastomallit ja YK:n IPCC ovat väärässä, vero pysyy matalana tai ilmaston mahdollisesti viiletessä jopa laskee. Väittelyn molempien osapuolten pitäisi siis pystyä hyväksymään vero.

Lisähyötynä vero aikaansaisi merkittävän kannustimen parantaa yksityistä ilmastontutkimusta. Yrityksille olisi erittäin tärkeää pystyä ennustamaan veron määrä tulevaisuudessa, koska sillä olisi merkittävä vaikutus mm. suuriin investointeihin. Tämän vuoksi yritykset maksaisivat selvää rahaa entistä paremmista ilmastoennusteista. Puhumattakaan tietysti siitä, että jos ihmisen aiheuttama lämpeneminen osoittautuu todeksi (tai alkaa näyttää edes todennäköiseltä), niin yritykset luonnollisesti pyrkivät vähentämään CO₂-päästöjään jo ennen veroasteen nousuun lähtöä.

Jos joku, jolla on jonkinlainen kanta ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen, ei jostain syystä halua tällaista uutta veroa, niin kuulisin mielelläni perusteluita. Kannattaa tietenkin lukea koko McKitrickin artikkeli ensin. Keskustelua veroehdotuksesta löytyy mm. toisen lätkämailaa kumonneen tutkijan, Steve McIntyren, blogista sekä Mises.orgin blogista.

Lisäys 14:37: Myös pikkupoika odottaa innolla Puolueen reaktiota asiaan. Kyseisen KUV-blogin kommentteihin keksin myös mikä ehdotuksessa mättää: satelliittimittaukset, niistä kun ei eliitti tykkää, näyttävät “vääriä” tuloksia.

Eläköön pääoma!

Uusi päätös perustuu porvarihallituksen ohjelmaan, jossa luvataan puoluetukeen tasokorotus kuluvan vuoden heinäkuun alusta lukien. Tukeen käytetään lähes 2,8 miljoonaa euroa enemmän kuin kuluvan vuoden budjettiin on merkitty. Samalla erillinen vaalityön tukeminen loppuu.

Puoluetukea on tänä vuonna maksettu runsaat 62 000 euroa kansanedustajaa kohden. Sen päälle on tullut 12 500 euroa vaalivuoden tukea. Nyt tuki nousee 90 000 euroon edustajaa kohden.

Olen kirjoittanut puoluetuesta ennenkin. En siis lisää tähän enää mitään, paitsi syvän paheksuntani.

Homma perustuu Times-lehden mukaan siihen, että maataloustuotannon vähentämisestä (tai lopettamisesta) maksetaan nykyisin maataloustukia, eli annetaan maatilan omistajille ilmaista rahaa, etteivät nämä osallistuisi ylituotannon tekemiseen. Mutta koska tämä ei ilmeisesti vielä ole tarpeeksi älyvapaata, on tukioikeus erotettu maatilan omistajuudesta, minkä seurauksena sijoittaja voi ostaa maatilan omistajalta tukioikeuden ostamatta itse maatilaa, ja tällöin tukioikeudesta tulee tietysti kauppatavaraa.

Tukioikeuskaupasta onkin ainakin Britanniassa muodostunut jo bisnes ja tukioikeusvälittäjistä uusi ammattiryhmä. Tukioikeuksia huutokaupataan ja tällä hetkellä tyypillisesti hinta on kolminkertainen yhtenä vuonna saataviin tukiin nähden, eli neljäntenä vuonna tukioikeus alkaa tuottaa voittoa. Sijoituksen tuotto onkin kymmenkertainen korkotuottoihin verrattuna, joten tukioikeuksien kysyntä on viisi kertaa suurempaa kuin tarjonta.

Luonnollisesti tukioikeus on varsin riskitön sijoituskohde, sillä oikeastaan ainoa riski on se, että EU:n maataloustukijärjestelmää muutettaisiin paremmaksi, ja sen todennäköisyys lienee aika lähellä nollaa. Ja koska pääasiallinen riski on poliittinen, sitä on mahdollista ehkäistä lobbaamalla poliitikkoja, mihin kovimmat sijoittajat lienevät ainakin valmiita, elleivät jo täydessä touhussa.

Harmi kun tällaisella tavan pulliaisella ei ole pääomaa tukioikeuksien ostamiseen. Kyllähän sitä aina olisi mukava veronmaksajien rahoja ottaa vastaan. Nyt joudun kuitenkin tyytymään maksamaan niitä veroja, kuten aika moni muukin, ja vastaanottajina ovat röyhkeät kapitalistit ja uusliberalistit eivätkä köyhät, jotka todella niitä veroeurojani tarvitsisivat. Perkele sentään niitä riistäjiä ja lahtarisikoja.

Tasa-arvoa työelämään

Keskisuomalaisen 7.3. mielipidepalstalla Jenny Lindborg kaipaa feminismiä työelämään ja avaa pelin vanhalla “naisen euro” -kliseellä. Luku Jennyllä on sentään päivittynyt kahdeksastakymmenestä 83 senttiin. Mutta jos sukupuolten välisiä palkkaeroja voidaan vertailla riippumatta toimialasta, niin on aivan yhtä perusteltua ottaa mukaan työaikatilastot.

Koska miehet tekevät keskimäärin pidempää työpäivää, naisen eurosta tuleekin yllättäen 107 senttiä ja miehen eurosta vastaavasti 93 senttiä. Puhumattakaan siitä, että miehet käyttävät keskimäärin suuremman osan elämästään työssä, koska kuolevat naisia aiemmin.

Tilastokikkailulla asiat saadaan kuitenkin näyttämään miltä tahansa, mutta vaikka tilastot kertovatkin ihmisistä, ihmiset eivät ole pelkkiä tilastomerkintöjä tai pelkkiä sukupuolia. Sukupuolten sisällä onkin enemmän vaihtelua kuin niiden välillä. Sekin viestii siitä, että ihmiset ovat keskenään erilaisia.

Tasa-arvoa ei saavuteta sillä, että tilastoissa näkyvät palkkaerot tasataan keinotekoisesti. Todellinen tasa-arvo lähtee siitä, että ihmiset nähdään yksilöinä eikä jonkun ryhmän, kuten sukupuolensa, edustajina. Siten tasa-arvoista on se, että muunmuassa palkka ja työsuhteen muut ehdot ovat kunkin työntekijän ja työnantajan välinen yksityinen asia. Toisethan kun saattavat suosia suurempaa palkkaa, kun taas toiset voivat pitää tärkeämpänä muita etuja, kuten laajempaa työterveydenhuoltoa.

Työelämässäkin tulee korostaa yksilönvapauksia ja erityisesti sopimusvapautta. Siten saamme työelämäänkin paremmin tasa-arvoiset mahdollisuudet kuin sukupuolten tilastollisella vastakkainasettelulla.

On kyllä totta, että Rkp:n valplattformissa [pdf] (kuten puolueen linjassa yleisemminkin) on monia liberaalisia elementtejä, mutta niin on monilla muillakin puolueilla: kokoomuksella on markkinaliberaaleja ominaisuuksia, ja vihreillä sekä muulla vasemmistolla arvoliberaaleja teemoja. Rkp tietysti poikkeaa näistä siten, että sen liberaalit teemat ovat monipuolisempia, mutta vastapainoksi Rkp:lla on myös useita liberalismin vastaisia kohtia listallaan, kielipolitiikka tietenkin ensimmäisenä. Rkp:tä voisi ehkä kutsua jossain määrin liberaaliksi puolueeksi, mutta ei missään tapauksessa liberaalipuolueeksi.

Mutta toisaalta, tietenkin näin liberaalipuolueen ehdokkaana se on imartelevaa, että pitkäaikainen hallituspuolue kokee liberaalipuolueen leiman niin hyvänä, että sitä kannattaa erityisesti painottaa. Siitä ehkä irtoaa pieni ripaus lisää uskottavuutta oikeallekin liberaalipuolueelle.

PS. Pahoitteluni, että viimeaikainen kirjoitteluni on ollut vähäistä. Muutimme viikonloppuna ja asunnossamme on myös remontintapainen päällä, joten aikaa on ollut varsin rajoitetusti. Eikä sekään auttanut, että Internet-palveluntarjoajamme teki oharit liittymämme siirrossa uuteen osoitteeseen lähes kuuden viikon ennakkotilauksesta huolimatta. Kirjoitan kuulumisista myöhemmin lisää, ja jotain viime torstain nuorisovaalipaneelistakin.