Vaaliuudistuksesta

Päätoimittaja Laatikainen kirjoitti 1.12. vaalipiiriuudistuksesta. Pääkirjoitus esittää, että pienpuolueet ovat jonkinlainen haitta kansanvallalle ja hyvinvointivaltion rakentamiselle. Kääntäen samalla logiikalla voidaan kuitenkin väittää, että kansanvalta toteutuu parhaiten yksipuoluejärjestelmässä, mitä tuskin tarkoitettiin. Pienpuolueet ovat kuitenkin tärkeä voimavara suomalaiselle demokratialle.

Yhdysvaltalaista kaksipuoluejärjestelmää perustellaan usein muun muassa sillä, että kummankin puolueen sisällä käydään jatkuvaa kamppailua eri suuntauksista ja äänestäjät voivat sitten antaa tukensa valmiille ratkaisupaketeille. Käytännössä tämä kuitenkin siirtää valtaa lobbaajille ja erityisintresseille, koska puolueilta puuttuu todellinen ulkoinen muutospaine.

Suomalaisessa demokratiassa, jossa pienpuolueita ei vielä ole lakaistu maton alle, nimenomaan pienet luovat suurille muutospaineita ja toimivat tavallaan niiden vahtikoirina, tarjoamalla äänestäjille vaihtoehtoja ja kanavan tuoda tyytymättömyyttään esille. Tietenkään mikään pienpuolue yksin ei käännä politiikan suuntaa. Välillä kuitenkin joku pieni voi itse kasvaa suuremmaksi, mutta useammin suuret liikahtavat pienemmän suuntaan nähdessään äänestäjien toiveet käytännössä. Molemmista muutoksen keinoista hyvä esimerkki on Vihreä liitto, joka on sekä kasvanut että tuonut ympäristönäkökulman kaikkiin puolueisiin.

Juuri tästä syystä demokratian on nimenomaan rohkaistava pienpuoluetoimintaa eikä ehkäistä sitä väkinäisillä muutoksilla vaalipiireihin. Siirtoäänivaali olisi oiva keino siihen, kun äänestäjien ei tarvitsisi pelätä ääntensä menemistä hukkaan pienimmänkään puolueen tai jopa valitsijayhdistyksen ehdokasta äänestäessään. Se myös yhdistää puolue- ja henkilövaalien parhaat puolet.

Samalla olisi lisäksi hyvä tilaisuus yhdistää koko maa yhdeksi vaalipiiriksi viimeisissäkin vaalipiireihin jaotelluissa valtiollisissa vaaleissa. Eivät europarlamentaarikotkaan edusta kotiseutujaan vaan koko Suomea, ja samoin tulisi olla kansanedustajien laita. Ei heidän tehtävänsä ole tapella kotimaakunnan tiemäärärahoista vaan hoitaa asiat koko Suomen kannalta parhain päin. Siksi vaalipiirijako ylipäätään on perusteeton, ja kertoo äänestäjälle vain sen, ettei hänen kykyynsä valita ehdokkaita luoteta.

Nykyisin erittäin voimakkaasti suuria puolueita suosiva puoluetukijärjestelmä olisi niin ikään kehittämisen tarpeessa. Ei liene aiheellista tukea veronmaksajien rahoista mitä tahansa puolueeksi järjestäytyvää toimintaa, joten demokratian ja tasa-arvon kannalta paras ratkaisu olisi kaikkien puolueiden toimiminen puhtaasti omin voimin.

Pasi Matilainen
Puheenjohtaja, Keski-Suomen Liberaalit
Jyväskylä

Puoluetuista olen muutenkin kirjoittanut samaan lehteen aiemminkin, 04.05.2006 otsikolla “Puoluetuki lakkautettava.”

Päivitys 04.05.06: Kirjoitus julkaistiin tämän päivän Keskisuomalaisessa nähdäkseni käytännössä muokkaamattomana.

Lain noudattaminen kohtuutonta?

Pääkirjoituksessanne (KSML 2.5.2006) esitätte, että laillisuudestaan huolimatta Kansan Uutisten myöhästyneen lehdistötukihakemuksen käsittelemättä jättäminen olisi kohtuutonta. Täytyy sanoa, että kummeksun päättelyänne ja sen perusteluita suuresti. Ovatko puolueet lain yläpuolella? Parantaako kansan oikeustajua, jos puolueiden virheitä katsotaan räikeästi läpi sormien, samalla kun lapsenraiskaajat päästetään lievillä tuomioilla, talousrikolliset vielä vähemmällä, mutta ylinopeussakkonsa unohtanut kansalainen istuu tuomion täysimääräisenä kiven sisässä?

Yllytte vieläpä toteamaan, että nykyinen lehdistötuki (ja puoluetuki) on tasa-arvoistava järjestelmä, ja pelkästään jo siksi kannatettava. Näin asia ei kuitenkaan ole. Sidottuna kansanedustajien määrään puolueille kohdistuvat tuet syrjivät voimakkaasti pieniä marginaalipuolueita ja lujittavat vanhojen suurempien puolueiden asemaa. Pienillä puolueilla ei täten ole juurikaan mahdollisuuksia saada ääntään “kuuluviin mahdollisimman tasaveroisesti eri foorumeilla.” Vai eivätkö marginaalimielipiteet mielestänne kuulu toimivaan ja rehelliseen kansanvaltaan? Ylimääräisestä vaalipuoluetuesta ei varmaan tarvitse edes mainita tässä yhteydessä…

Tasa-arvoisessa järjestelmässä jokaiselle rekisteröidylle puolueelle kansanedustajien määrästä (tai niiden puutteesta) riippumatta myönnettäisiin samansuuruinen puoluetuki. Samoin valitsijayhdistykset olisivat oikeutettuja vaalitukeen puolueiden ohella. Tämä tietysti kannustaisi ryhtymään puolue- ja vaalibisnekseen pelkästään ansaitsemistarkoituksessa. Toinen tasa-arvoinen vaihtoehto olisi lakkauttaa puolue-, lehdistö- ja vaalituet kokonaan. Itse olen jälkimmäisen vaihtoehdon kannalla.

Pasi Matilainen
Työläinen, opiskelija, Jyväskylä

Toissapäivänähän julkaistu puolueiden kannatuskysely nosti Kokoomuksen jo toiseksi suurimmaksi puolueeksi:

Tiistaina julkistettu kysely on tehty neljän suurimman puolueen toimeksiannosta. Sen mukaan Sdp:n kannatus oli huhtikuussa 25,1, kokoomuksen 22,7 ja keskustan 22,1 prosenttia. Vihreä liitto näyttää kirineen tasoihin vasemmistoliiton kanssa, eli molempien kannatus olisi 8,7 prosenttia.

Eilen illalle tulokselle saatiin jatkoa MTV3:n julkaiseman tiedon mukaan, puolueiden sisäiseen käyttöön tarkoitetusta luottamuksellisesta gallupista:

Kokoomus on noussut puoluekentän kärkeen suurimpien puolueiden tilaamassa imagotutkimuksessa. Luottamuksellinen tutkimus on tarkoitettu puolueiden sisäiseen käyttöön.

Sdp:n houkuttelevuus on puolestaan vähentynyt, ja puolueen imagoa rasittaa ylimielisyys, kertoo MTV3:n uutisten haltuunsa saama tutkimus. Sdp:n ja keskustan johtoa pidetään myös aiempaa taitamattomampana.

Näyttää siis hyvältä, porvarillinen kansa alkaa ehkä äänestääkin porvarillisesti. Vielä kun saisi hiukan enemmän omaan suuntaan… Mutta alas, sellaisia kunnollisia poliittisia vaihtoehtoja ei taida olla.

Nykyisinhän en siis juurikaan tule toimeen kyseisen puolueen linjausten kanssa, varmasti vielä vähemmän kuin Suvi-Anne. Jotta minusta siis voisi edes tulla vassujen puheenjohtaja, niin puoluekokousedustajien ei tulisi aivan ymmärtää mistä ovat äänestämässä. Tämä on aika etäinen mahdollisuus, joten varmaan lienee parempi jättää ilmoittautumatta ehdokkaaksi kisaan.

Ajatusleikkinä aihe on silti hauska. Entä jos jostain ihmeen kumman syystä minut valittaisiinkin tälle pääkallonpaikalle? Sehän tarkoittaisi, että jostakin käsittämättömästä syystä saisin tarpeeksi kannatusta ehkä jopa luotsatakseni puolueen täysin uusille vesille. Suomeen nimittäin tarvittaisiin uusi puolue, mutta sellaisen perustaminen on vaivalloista ja uuden puolueen tulevaisuus on aina epävarma, todennäköisimmin parin vaalikauden jälkeen kannatuskortit (5000kpl) pitäisi kerätä uudelleen.. Jotenka olemassaolevan, joskin kannatustaan menettävän, puolueen kaappaaminen omiin tarkoituksiin voisi olla jopa helpompaa kuin uuden puolueen nostaminen samalle tasolle, kuin missä Vas.liiton kannatus tällä hetkellä on.

Ensimmäisenä toimena puolueen nimi menisi vaihtoon. Olen koittanut miettiä sopivia nimiä, mutta esimerkiksi Vapauspuolue kuulostaa aika kliseiseltä ja luo – ainakin itselläni – ihan vääränlaisia konnotaatioita. Mutta kutsuttakoon sitä silti Vapauspuolueeksi ainakin työnimenä, sillä vapaudesta siinä olisi juurikin kyse. Puolueen säännöt menisivät vaihtoon tietysti myös. Tällä tavallahan sitä tulisi tietysti heti menetettyä ne vähäisetkin kannattajat, mutta massiivinen mainoskampanja voisi auttaa uusien hankkimisessa.

Vasemmistoliiton raunioille perustetun uuden Vapauspuolueen päämääränä – ideologiana – olisi vapauttaa maa ideologioiden ikeestä. Se ajaisi reaalimaailmaan perustuvaa politiikkaa ilman minkäänvärisiä silmälaseja, sen paremmin sinisiä kuin punaisiakaan, puhumattakaan vihreistä. Varmaan osittain samansuuntaista kuin mitä Liberaalipuolue ajaisi, jos siitä poppoosta olisi mihinkään. Kantavana teemana olisivat perusoikeudet: yksilönvapaudet, sopimuksenvapaus, uskonnon- ja omantunnonvapaus, vapaus, vapaus, vapaus ja vapaus… Siis ihan perustuslakitavaraa periaatteessa, ilman erityislakien luomia rajoituksia sille ja tälle. Tietenkin homma pitäisi hoitaa realismin rajoissa, ei ole mitään järkeä esimerkiksi täysin luopua asevelvollisuudesta ennenkuin puolustus on muuten taattu, tai sille ei olisi enää tarvetta (sellaista utopiaa tuskin tulee…).

Siihen loppui kirjoitusinspiraatio tällä erää. Ehkä tuosta kuitenkin sai jotain ideaa mitä hain takaa, siis että Suomen politiikalle kaipaisi vähän uutta linjaa. Vähän ruotsalaisten taloustieteilijöiden Johan Norbergin ja Johnny Munkhammarin (ja muiden) linjoilla vaikkapa.

Seuraavaksi meillä on kuitenkin edessä eduskuntavaalit. Niissä jokainen puolue tekee omaa kampanjaansa, satunnaisia paikallisia vaaliliittoja lukuunottamatta. Presidentinvaalit kuitenkin todistivat lopullisesti, että kepu ei petä, joten odotan toiveikkaana toivottavasti hyvät kampanjat tekevien Kokoomuksen ja Keskustan ek-vaalien jälkeistä yhteistyötä. Demareilla (tai vasemmistolla yleensä) ei ole mitään oikeutta päättää, ketkä saavat tehdä yhteistyötä ja ketkä eivät.

Sen jälkeen ennen seuraavia, vuoden 2012 presidentinvaaleja, näemme tietenkin vielä toisetkin ek-vaalit ja kunnallisvaalitkin, mutta mennään kuitenkin presidentinvaaleihin suoraan. Kuka seuraa Halosta vuodesta 2012 eteenpäin? Tietenkin kuusi vuotta on pitkä aika, mutta uskaltaisin melkein silti tehdä veikkauksen: porvareille ei ehdi kehittyä varteenotettavaa ehdokasta (siihen ei nähdäkseni ole Vanhasesta eikä Kataisesta, eikä Niinistökään enää lähde ehdolle), joten SDP tulee taas ja Eero Heinäluoma korjaa potin.

Ja jos näin käy, eikä presidentin toimikausi lyhene, niin tuskinpa nyt 50-vuotias Heinäluoma yhden toimikauden mieheksi jää, jolloin voidaan ennustaa SDP:lle vuodesta 2006 eteenpäin ainakin vielä 18 vuoden presidentinpallia. Tästä siis nähdään että näissä vaaleissa ratkaistiin loppujen lopuksi aika paljon.

Tietysti näiden vuosien aikana maailma voi muuttua niin paljon, ettei SDP:n hegemonian jatkaminen käytännön syistä käy enää mahdolliseksi. Vaikka olisikin mieluisaa, että näihin muutoksiin osattaisiin varautua ennakolta – mihin vasemmistolainen stagnaatiopolitiikka ei kykene – niin kuulunee demokratian luonteeseen, ettei ennakoivaa politiikkaa kertakaikkiaan osata ja/tai kyetä tekemään, vaan eletään aina tilanteen mukaan. Harmi.